Kreikan MM-rallin lopputulokset muuttuivat kilpailun päättymisen jälkeen.

M-Sportin Josh McErleanille ja Hyundain Adrien Fourmaux’lle määrättiin minuutin aikarangaistukset turvavyösääntöjen rikkomisesta.

McErleanin rangaistus tuli toiseksi viimeisellä erikoiskokeella, jossa irlantilainen ajoi ulos. Kartanlukija Eoin Treacy oli nousemassa ulos autosta, mutta McErlean pääsikin jatkamaan matkaa ennen kuin Treacy ehti laittamaan vyön takaisin kiinni.

Rangaistus maksoi McErleanille paljon. Hän oli maalissa neljäs ja matkalla uransa parhaaseen MM-sijoitukseen, mutta minuutin aikasakko pudotti hänet lopputuloksissa kuudenneksi Sami Pajarin ja Elfyn Evansin taakse.

Pajari nousi näin neljänneksi.

Myös Fourmaux sai aikarangaistuksen. Ranskalainen pysähtyi erikoiskokeella 12 vaihtamaan puhjenneen renkaan ja lähti takaisin matkaan siinä uskossa, että kartanlukija Alexandre Corian turvavyö oli asianmukaisesti kiinni.

Kilpailun jälkeen tarkastettu videomateriaali kuitenkin osoitti, ettei Corian turvavyö ollut auton liikkuessa sääntöjen mukaisesti kiinnitetty. Se tiesi myös Fourmaux’lle minuutin aikasakkoa.

Rallin voittoon ajoi Toyotan Sébastien Ogier.

Kreikan MM-rallin lopputulokset

SijaKuskiAutoAika / Ero
1Sébastien OGIERToyota GR Yaris Rally13:36:40.7
2Thierry NEUVILLEHyundai i20 N Rally1+58.3
3Takamoto KATSUTAToyota GR Yaris Rally1+3:04.8
4Sami PAJARIToyota GR Yaris Rally1+5:02.2
5Elfyn EVANSToyota GR Yaris Rally1+5:54.9
6Josh MCERLEANFord Puma Rally1+5:55.5
7Adrien FOURMAUXHyundai i20 N Rally1+6:08.7
8Martins SESKSFord Puma Rally1+8:05.8
9Robert VIRVESSkoda Fabia RS Rally2+9:50.1
10Andreas MIKKELSENSkoda Fabia RS Rally2+10:52.5

  • Luetuimmat
  • Uusimmat
  1. Kaksi Max Verstappenin ulosajoa riitti – Red Bull palaa vanhaan ratkaisuun Belgiassa
  2. Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
  3. Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
  4. F1-autoille povatut vaikeudet kävivät toteen Belgian harjoituksissa – ”Kuin hidastetusta elokuvasta”
  5. Suomen MM-ralli 2026: Reitti, aikataulu, liput, osallistujat ja televisiointi
  6. Toto Wolffilta tyly viesti George Russellille
  7. F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
  8. Kimi Antonelli paalulle Belgiassa – Valtteri Bottakselle tärkeä päänahka
  9. Ahveniston ensimmäinen Drift Masters oli jättimenestys – yli 12 700 katsojaa
  10. Isack Hadjarille jättirangaistus – takarivi kutsuu
  11. Lähtöruuturangaistukset sekoittavat pakkaa – tässä Belgian GP:n lähtöjärjestys
  12. Vihdoin onnistuminen! Tuukka Taponen täräytti eturiviin F3-luokan aika-ajoissa
  13. George Russellin katastrofi Belgiassa oli Kimi Antonellin avain onneen – MM-taistelu tiivistyy
  14. EK11: Sami Pajari lentää edelleen Viron MM-rallin kärjessä
  15. Punaiset liput häiritsivät Belgian harjoituksia – Kimi Antonelli otti paikkansa
  16. Tuukka Taposelle kelpo tulos F3-luokan sprinttikilpailussa
  17. Tuukka Taposen kärkipaikka vaihtui pettymykseen F3-luokan pääkilpailussa
  18. Viron MM-ralli: Sami Pajari mielettömässä lyönnissä – ”Suosittelen tätä kaikille”
  19. Entinen F1-pomo: Max Verstappen menetti tilaisuutensa – ”Hän katuu sitä varmasti”
  20. Se on siinä! Sami Pajari dominoi Virossa ja nappasi uransa avausvoiton näytöstyyliin
  21. EK17: Sami Pajarin jättipotti enää yhden pätkän päässä
  22. McLarenille jälleen takaisku – Lando Norrisille rangaistus
  23. Kimi Antonelli suosikkina aika-ajoihin – Lewis Hamiltonille harvinainen ulosajo
  24. Max Verstappenin manageri kommentoi villejä huhuja – ”Paljon on kirjoiteltu”
  25. Sami Pajarilla uskomaton päivä Viron MM-rallissa – ”Olemme nauttineet paljon”
  26. Sami Pajari dominoi Viron MM-rallia – nyt on avausvoitto lähellä
  27. Sébastien Ogierilta vahva näkemys MM-sarjan tulevaisuudesta – vaatii yhtä merkittävää muutosta
  28. McLaren hakee käännettä vaikeaan kauteensa – Belgiaan tulossa päivityksiä

LUE MYÖS: