Oliver Solbergin vaikeudet jatkuivat Kreikan MM-rallissa, kun ruotsalainen ajoi ulos ja joutui keskeyttämään.

Kyseessä oli Toyota-kuskille jo neljäs keskeytykseen johtanut ajovirhe viidessä viime MM-rallissa.

Solbergin kilpailu oli mennyt pieleen jo perjantaina aamulla, kun rengasrikko ensimmäisellä erikoiskokeella vei aikaa lähes puolitoista minuuttia.

Sen jälkeen tavoitteena oli ainoastaan välttää lisäongelmat ja kerätä mahdollisimman paljon kokemusta.

– Ajoin koko päivän varovasti enkä oikein löytänyt rytmiä sen jälkeen, Solberg kommentoi DirtFishille.

Toistuvat virheet ovat alkaneet painaa myös Solbergia itseään.

Ruotsalainen myönsi suoraan, ettei tiedä tarkalleen, mitä hänen pitäisi tehdä toisin, mutta nykytilanne ei voi jatkua.

– En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Viime ajat ovat olleet todella vaikeita. Pienet virheet johtavat jatkuvasti suuriin seurauksiin. Minun täytyy löytää keino päästä niistä pienistä virheistä eroon, enkä ole vielä onnistunut siinä.

– Voin keskittyä vain omaan tekemiseeni. Valitettavasti tällaisia asioita tuntuu nyt tapahtuvan koko ajan. Yritän pysyä positiivisena, mennä eteenpäin ja kehittyä, mutta jotain minun täytyy muuttaa.

Solberg on kahdeksan osakilpailun jälkeen MM-taulukossa viidentenä.

Rallin MM-kausi jatkuu heinäkuussa Viron nopeilla sorateillä, missä Solberg lähtee puolustamaan viime kauden voittoaan.

  • Luetuimmat
  • Uusimmat

LUE MYÖS: