F1-asiantuntija lyttää Sergio Perezin: ”Kuvittelee olevansa voittamaton, mutta kaikki menee pieleen”

Lotuksen Kimi Räikkönen menetti tärkeitä MM-pisteitä Monacon GP:ssä, kun McLarenin Sergio Perez pilasi suomalaisässän kisan.
Räikkönen sijoittui kymmenenneksi oltuaan aiemmin viidennellä sijalla jouduttuaan tekemään ylimääräisen pysähdyksen varikolla Perezin puhkaistua ohitusyrityksen seurauksena yhden Lotuksen renkaista.
Perez on saanut usealta suunnalta moitteita ja nyt BBC:n formula-asiantuntija ja ex-formulakuski David Coulthard näpäyttää meksikolaista. Coulthard haluaa muistuttaa erityisesti tosiasiaa: Perez ei taistele aidosti edes mestaruudesta, mutta Kimi taistelee.
– Perez kuvittelee olevansa voittamaton, mutta sitten kaikki menee pieleen. Toisaalla Perez teki hyviä liikkeitä, mutta hän yritti ottaa hyödyn irti mestaruudesta taistelevista kuskeista, johon hän itse ei lukeudu, yrittäessään ohitusta Lotuksen Kimi Räikkösestä, Coulthard analysoi BBC:lle.
– Monella tapaa se ei ollut reilu taistelu. Kun hän lopulta törmäsi Räikköseen, Lotus oli keskellä tietä puolustautumassa. Sen olisi pitänyt olla selvää Perezille, että siitä ei ollut asiaa läpi.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tässä ovat kaikki kauden 2025 F1-autot ja kuljettajat – kilpurit julki ennennäkemättömällä tavalla
- F1-tähdeltä kannanotto FIA:n naurettavaan sääntöuudistukseen
- FIA:n tiukalle kiroilusäännölle ensimmäinen rikkoja – rallitähdelle tärähti jättisakot
- Elfyn Evans rykäisi jättipotillaan karkumatkalle – tässä rallin MM-sarjan pistetilanteet
- Kalle Rovanperälle raju pettymys Ruotsissa – ”Ei meidän puolesta hirveästi kerrottavaa”
- McLaren paljasti ensimmäisenä uuden F1-autonsa
- Valtteri Bottaksella ja Mercedeksellä herrasmiessopimuksesta – ”En usko heidän estävän minua”
- Näin näet Ruotsin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Katso video – Brad Pittin tähdittämästä F1-elokuvasta esimakua
- FIA uhkaa tehdä tympeän muutoksen F1-sarjaan