Jari-Matti Latvalalle murskavoitto – kilpakumppanit jäivät minuuttikaupalla
Jari-Matti Latvala ajoi Toyota Celicallaan ylivoimaiseen voittoon historic-rallin EM-sarjan Kreikan osakilpailussa viikonloppuna.
Latvala takoi yhdessä japanilaiskartturi Tomiya Maekawa kanssa hurjaa jälkeä ja kellotti pohja-ajan yhdelletoista erikoiskokeelle.
Voitto irtosi lopulta murskaavalla viiden ja puolen minuutin erolla ennen itävaltalaista Kris Rosenbergeria. Kolmanneksi ajoi kreikkalainen Achilleas Christodoulou, joka jäi suomalaisesta jo yli kuusi minuuttia.
Kilpailu ei kuitenkaan mennyt aivan ilman ongelmia.
– Pientä draamaa siinä loppuvaiheessa oli. Toiseksi viimeisellä pätkällä meni turbo, Latvala kertoi Rallit.fi:lle.
– Sitten vaan rauhassa ajettiin viimeiset pätkät läpi. Oli sen verran onneksi kaulaa, ettei ollut sen puolesta hätää.
Kreikan olosuhteet tarjosivat kunnon haastetta, kuten Akropolis-rallissa kuuluukin.
– Välillä satoi vettä ja oli todella mutaista, mutta sitten oli myös kuivia jaksoja. Sen lisäksi ajettiin vähän pimeässäkin. Ihan semmoista kunnon vanhan ajan Akropolis-rallia, Latvala naureskeli.
Latvala aloitti historic-EM-kautensa voitolla Espanjassa. Sardinian osakilpailussa matka jäi kuitenkin kesken ulosajon seurauksena.
Kausi jatkuu Belgiassa perinteikkäällä Ypres-rallilla kesäkuussa.
- Luetuimmat
- Uusimmat
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Janni Hussi vaihtaa maisemaa – uusi työpari on Toyotan superlupaus
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- MM-rallissa täysi kaaos – kärkikuskit putoavat yksi toisensa jälkeen
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää
- Sebastien Ogier myöntää olleensa väärässä Sami Pajarin suhteen
- Paraguayn MM-rallin yllättäjälle ikävä takaisku – kärkipaikka vaihtui
- MM-rallissa tapahtuu jatkuvasti – Sami Pajari nousi kärkeen!
- Chilen ralli 2026: Televisiointi, erikoiskokeet, osallistujat ja MM-sarjan pistetilanne
- Paraguayn MM-ralli: Sami Pajari jatkaa kärjessä!
- Hurja näky Paraguayssa! Myrsky riehui MM-rallin huoltoparkissa – katso video
- Sami Pajari ei horju – johto kasvoi Paraguayssa!
- Paraguayn MM-ralli alkoi hurjalla tavalla – heti ensimmäinen erikoiskoe pudotti kärkinimiä
- Paraguayn MM-rallissa riittää tapahtumia – Sebastien Ogier myönsi rehdisti mokansa
- Takamoto Katsutan raju ulosajo säikäytti – ”En päässyt heti ulos autosta”
- Lando Norris jatkaa McLarenilla – jättisopimus solmittu!
- Uusi rallitiimi tekee tuloaan MM-sarjaan – nyt debyytistä saatiin uutta tietoa
- Isack Hadjar sivuun Italian GP:stä – Red Bull vahvisti kuskinsa Monzaan
- MM-ralliin luvassa raju käänne? ”Kyse on selviytymisestä”
- Mercedes turvautumassa radikaaliin ratkaisuun – kärkitallille tuplarangaistus Italiassa?
- Sebastien Ogier katui sanomisiaan – pyysi anteeksi FIA-pomolta ja Paraguayn presidentiltä
- Hyundai puntaroi vetäytymistä MM-sarjasta – tähtikuski myöntää olevansa huolissaan
- Kimi Antonelli Ferrarin väreihin? Vastaus ei jättänyt paljoa arvailtavaa
- Uusi aluevaltaus: Lando Norris perusti oman formulatallin
- Mercedes turvautumassa radikaaliin ratkaisuun – kärkitallille tuplarangaistus Italiassa?
- Uusi rallitiimi tekee tuloaan MM-sarjaan – nyt debyytistä saatiin uutta tietoa
- Isack Hadjar sivuun Italian GP:stä – Red Bull vahvisti kuskinsa Monzaan
- Chilen ralli 2026: Televisiointi, erikoiskokeet, osallistujat ja MM-sarjan pistetilanne
- Sebastien Ogier myöntää olleensa väärässä Sami Pajarin suhteen
- Sebastien Ogier katui sanomisiaan – pyysi anteeksi FIA-pomolta ja Paraguayn presidentiltä
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!