Mercedeksen George Russell kaasutti Kanadan GP:n sprinttikisan voittoon lauantaina. Brittikuski joutui kuitenkin lopulta tekemään täyden päivätyön lyhyestä kierrosmäärästä huolimatta, eikä dramatiikaltakaan vältytty.

Sprintin lähtö oli puhdas ja alkukauden starteista poiketen Mercedes onnistui pitämään paikkansa. Toki tässä auttoi erittäin lyhyt lähtökiihdytys ennen ensimmäistä mutkaa. Kärkiviisikon ainoa muutos oli Lewis Hamiltonin nouseminen neljänneksi ohi Oscar Piastrin.

Mercedekset ottivat alussa nopeasti kaulaa muihin ja George Russell sekä Kimi Antonelli taistelivat kahdestaan kärkipaikasta. Tosin kaksikko tarjosi hyvää säpinää ja Antonelli oli osua tallikaverinsa kylkeen kuudennen kierroksen alussa. Samaisella kierroksella vääntö jatkui ja italialainen ajautui nurmelle.

– Tuo oli todella tuhmaa. Tuosta pitäisi tulla rangaistus, tuhisi Antonelli mielipiteensä tiimiradioon.

Tilanteen tiimellyksessä Lando Norris ohitti italialaisen ja Antonelli jatkoi edelleen kuumana radioon vouhottamista. Kokenut kisainsinööri Peter Bonington koitti rauhoitella kuljettajaansa tuloksetta.

– Ei kiinnosta! Hän puski minut pihalle, latasi Antonelli takaisin Boningtonille.

Sprintin lopusta tuli lopulta mielenkiintoinen, kun Norris sai Russellin kiinni ja Antonelli hiillosti samalla hallitsevaa mestaria takaa. Norris ei kuitenkaan saanut kunnon ohitusmahdollisuutta, vaan Antonelli yritti tehdä peliliikkeen viimeisen kierroksen alkaessa. Nuori italialainen joutui kuitenkin toteamaan jälleen sortuneen omaan näppäryyteensä ajautumalla pitkäksi.

Russell ylitti kuitenkin maaliviivan ensimmäisenä ennen Norrisia sekä Antonellia. Neljänneksi ehti Piastri ja Charles Leclerc nousi vielä lopussa täydentämään viiden kärjen Hamiltonin jäädessä kuudenneksi. Loput sprinttipisteet menivät Max Verstappenille sekä Arvid Lindbadille.

Antonelli kävi vielä ruutulipunkin jälkeen kuumana ja tallipäällikkö Toto Wolff joutui puuttumaan tilanteeseen.

– Puhumme tästä perheen kesken, emmekä radiossa, koulutti Wolff nuorta kuskiaan.

Russell kavensi Antonellin MM-johtoa kahdella pisteellä ja eroa on nyt Mercedes-kaksikon välillä 18 pistettä.

Sprinttikilpailun yksi komeetoista oli Valtteri Bottaksen tallikaveri Sergio Perez, joka äityi odottamattoman kovaan lyöntiin. Kokenut meksikolainen piiskasi Cadillacin autoaan urakalla ja väänsi alkukauteen peilattuna hyvillä sijoilla. Ruudusta 17 liikkeelle lähtenyt Perez nousi monta sijaa ja oli lopulta ruutulipulla 11:s. Vääntö Liam Lawsonin kanssa toi kuitenkin meksikolaiselle aikarangaistuksen ja Perez putosi lopputuloksissa sijalle 14.

Suomalaisittain sprintistä ei jäänyt juurikaan raportoitavaa, kun suomalaiskuljettaja Bottasta ei nähty juurikaan kuvissa. Bottas onnistui kuitenkin hieman kohentamaan lähtöpaikkaansa, kun suomalainen nousi ruudusta 20 sijalle 17.

Tuloslistasta noteerattava Isack Hadjarin jääminen viimeiseksi ranskalaisen kärsiessä moottoriongelmista sprinttikilpailun alussa.

Myöhemmin lauantaina ajetaan vielä pääkilpailun aika-ajot, jotka käynnistyvät kello 23:00 Suomen aikaa. Sprinttikilpailun tuloslista alla.

Kanadan GP:n sprintti

  1. George Russell, Mercedes
  2. Lando Norris, McLaren +1,272
  3. Kimi Antonelli, Mercedes +1,843
  4. Oscar Piastri, McLaren +9,797
  5. Charles Leclerc, Ferrari +9,929
  6. Lewis Hamilton, Ferrari +10,545
  7. Max Verstappen, Red Bull +15,935
  8. Arvid Lindblad, RB +29,710
  9. Franco Colapinto, Alpine +31,621
  10. Carlos Sainz, Williams +36,793
  11. Liam Lawson, RB +1:01,344
  12. Gabriel Bortoleto, Audi +1:01,814
  13. Esteban Ocon, Haas +1:04,209
  14. Sergio Perez, Cadillac +1:10,402
  15. Nico Hülkenberg, Audi +1:12158
  16. Lance Stroll, Aston Martin +1 kierros
  17. Valtteri Bottas, Cadillac +1 kierros
  18. Oliver Bearman, Haas +1 kierros
  19. Alex Albon, Williams +1 kierros
  20. Pierre Gasly, Alpine +1 kierros
  21. Isack Hadjar, Red Bull+1 kierros

Fernando Alonso keskeytti

LUE LISÄÄ