Lähde: Christian Horner juonii paluuta F1-sarjaan uuden kiinalaistallin kanssa
Entinen Red Bullin pitkäaikainen tallipäällikkö Christian Horner on liitetty kiinalaisvalmistaja BYD:n mahdollisiin F1-kuvioihin.
Horner sai lähtöpassit Red Bullilta viime kesänä ja on nyt karenssiaikansa päättymisen jälkeen vapaa palaamaan formulavarikoille.
52-vuotiasta brittiä on ehditty pyöritellä jo moneen eri osoitteeseen. Hornerin on huhuttu muun muassa yrittävän hankkia osuutta Alpinen F1-tallista ja tätä ennen hänet yhdistettiin Aston Martiniin. Viime viikonloppuna Horner oli paikalla Cannesin elokuvafestivaaleilla BYD:n vieraana ja The Racen mukaan keskustelunaiheena oli kiinalaisvalmistajan mahdollinen F1-hanke.
Sähköautoja valmistavan BYD:n kerrotaan kartoittavan mahdollisuuksia ostaa jokin nykyisistä F1-talleista tai liittyä uutena tiiminä kuninkuusluokkaan jossain vaiheessa. Horner itse on aiemmin kommentoinut, ettei pelkkä tallipäällikön tehtävä enää kiinnosta, vaan harkitsisi paluuta tosissaan, mikäli mahdollisuutena olisi saada taloudellinen siivu tiimistä sekä vähintään samat valtuudet kuin Red Bullilla.
Tapauksessa vielä runsaasti muttia
Aikataulu projektille on vielä epäselvä ja F1:n sisäänpääsyprosessi ei tunnetusti ole järin vikkelä, mikäli kiinalaisvalmistaja hyväksyttäisiin kuninkuusluokkaan. Sen lisäksi F1-sarjan paluu V8-moottoreihin sekä sähkövoiman vähentäminen vaikuttanee todennäköisesti liittymisaikeisiin.
Mikäli BYD päättäisi näyttää vihreää valoa F1-projektille, ei sen liittymisestä kuitenkaan tulisi ongelmaa, kertoi FIA:n presidentti Mohammed Ben Sulayem hiljattain.
– Kyse on bisneksen ylläpitämisestä. Olen sata prosenttisen varma, että FOM hyväksyisi sen, koska eikö hekin tekisi lisää rahaa Kiinan myötä? Uskoisin, että kyllä, sanoi Ben Sulayem.
BYD:n varatoimitusjohtaja Stella Li, jonka kanssa Horner poseerasi Cannesin juhlissa lukemattomissa kuvissa kommentoi hiljattain SportMediasetille F1-sarjan viehätystä.
– Pidän F1:stä, koska siinä on kyse intohimosta, kulttuurista ja ihmisistä, jotka unelmoivat siellä olemisesta. Se on jotain sellaista mistä me keskustelemme. Se on todellinen alusta testata teknologiaamme, sanoi Li.
Kiinalainen sähköautomarkkina on räjähtänyt viime vuosina, siinä missä länsimainen markkina on ottanut taloudellista takapakkia kiinalaiskilpailijoiden halvempien vaihtoehtojen rynniessä ohitse. F1-sarja puolestaan on oman suosionkasvunsa ansiosta saanut uusia brändejä mukaan Audin, Fordin ja Cadillacin myötä ja Hondakin pyörsi lopettamispäätöksensä jälleen kerran.
LUE LISÄÄ
- Lähde: Christian Horner juonii paluuta F1-sarjaan uuden kiinalaistallin kanssa
- Toyota-tähti vaatii muutosta MM-ralleihin – “Emme juuri nukkuneet”
- F1-tähti Lando Norris kiinnostui toisesta sarjasta: ”Olen suunnitellut testaamista”
- Red Bullilta ilouutinen Max Verstappenille
- Formulasirkus matkaa Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Muistatko tämän? Lewis Hamilton karautti varikolla Kimi Räikkösen perään – ”Puusilmä”
- Katso video: Ott Tänak testasi Toyotan uutta ralliautoa Suomessa
- Valtteri Bottakselta tärkeä viesti nuorille kuskeille: ”Virheistä oppiminen on osa elämää”
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- Onko Esapekka Lapin voittoputki vaarassa? Imatralla vastassa uusi haaste
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!