Naamioituneet ryöstäjät iskivät Alain Prostin kotiin – F1-legenda loukkaantui
Formula 1:n nelinkertainen maailmanmestari Alain Prost loukkaantui kotonaan tapahtuneessa ryöstössä Sveitsin Nyonissa, kertovat kansainväliset mediat.
Sveitsin poliisin mukaan useat naamioituneet tekijät tunkeutuivat Prostin asuntoon viime viikon tiistaiaamuna.
Viranomaisten tiedotteen perusteella asukkaita uhkailtiin tilanteen aikana, ja yksi perheenjäsen sai lievän päävamman.
Paikallismedia Blickin tietojen mukaan loukkaantunut oli Prost itse. Lehden mukaan hyökkääjät kävivät entisen F1-tähden kimppuun heti sisälle päästyään.
Ryöstön aikana tekijät pakottivat yhden talossa olleista henkilöistä avaamaan kassakaapin. Tämän jälkeen epäillyt poistuivat paikalta ennen poliisin saapumista.
Viranomaiset eivät ole vielä kertoneet, kuinka paljon omaisuutta ryöstössä vietiin. Tapauksen tutkinta on edelleen käynnissä.
Sveitsin poliisi aloitti tapahtumien jälkeen laajan etsintäoperaation yhdessä Ranskan viranomaisten ja rajavalvonnan kanssa.
Prost muistetaan yhtenä F1:n historian menestyneimmistä kuljettajista. Ranskalainen voitti urallaan neljä maailmanmestaruutta ja kilpaili kuninkuusluokassa yhteensä 13 kauden ajan.
- Luetuimmat
- Uusimmat
- IL: Iso paljastus Kalle Rovanperän aikeista – ”Hän haluaa sinne”
- Kalle Rovanperällä oli seuraa lauantaina – päivitteli kuulumisiaan Monacosta
- Yllättävä lopputulos: Sami Pajari taipui suomalaiskonkarille!
- Uransa päättänyt Esapekka Lappi palasi heti rallin pariin
- Lewis Hamiltonilta suora viesti tiimiradioon Singaporen kilpailun jälkeen
- Sébastien Ogierilta suorat sanat tulevaisuudestaan – ”En halua palata”
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Lähde: Haasin tyhjä kuljettajapaikka täyttymässä – Ferrarin huippulupaus nousee F1-sarjaan
- Rallilegenda Sébastien Loeb testasi uutta WRC-autoa – teki heti yhden asian selväksi
- Singaporen aika-ajot siirtyvät – uusi aika tiedossa
- Sami Pajarin kausi ei olekaan ohi – kilpailee seuraavaksi Suomessa
- Janni Hussi nosti tärkeän asian tapetille: ”Mun sydän särkyy”
- Valtteri Bottas rehellisenä Singaporen GP:n jälkeen – ”Hyvä että maaliin päästiin”
- Kimi Antonelli voi ratkaista mestaruuden Austinissa – Verstappen sotkee pakkaa
- McLaren-kaksikon kolari saattoi maksaa jopa kymmenen miljoonaa dollaria
- Rallin MM-sarjan 2027 kalenteri julki – kolme uutta kilpailua
- F1-mestari ivaili toimittajalle Viaplayn haastattelussa
- F1-tähti antoi palaa FIA:n naurettavan mokan jälkeen – autoissa jälleen ohjelmistovika
- Mercedes päätyi poikkeusratkaisuun – George Russellille tulossa lisärangaistuksia
- Max Verstappen Singaporen sprintin voittoon – ajoissa peräti kahdeksan keskeytystä
- Max Verstappen voittoon Singaporen osakilpailussa – Lewis Hamilton joutui Ferrarin strategian uhriksi
- Singaporen sprinttiaika-ajoissa erikoinen tilanne: bitti taas poikittain – Max Verstappen paalulle
- McLarenilla kuohuu: Tallipomolta suoraa puhetta viikonlopun kolarista
- Ossi Oikarinen maalasi karun uhkakuvan Max Verstappenin kilpailulle
- Valtteri Bottakselta jättipaljastus suuresta ongelmasta aika-ajoissa
- Lähde: F1 tekemässä paluun Afrikkaan
- Valtteri Bottaksen olohuoneesta paljastui melkoinen yllätys – ”En ole näyttänyt sitä koskaan kenellekään”
- Max Verstappen dominoi Singaporessa – Valtteri Bottakselle pettymys
- F1 vahvisti ison uutisen – yli 30 vuoden odotus päättyy
- Red Bullilta myrskyvaroitus – kova lausunto tallin potentiaalista
- F1-sarjasta tervetullut vahvistus: V8-moottoreiden paluu aikaistuu
- F1 vahvisti ison uutisen – yli 30 vuoden odotus päättyy
- Valtteri Bottaksen olohuoneesta paljastui melkoinen yllätys – ”En ole näyttänyt sitä koskaan kenellekään”
- USA:n GP 2026 – F1: Aikataulu, TV, lähetysajat, tulokset
- Uransa päättänyt Esapekka Lappi palasi heti rallin pariin
- Red Bullilta myrskyvaroitus – kova lausunto tallin potentiaalista
- Rallilegenda Sébastien Loeb testasi uutta WRC-autoa – teki heti yhden asian selväksi
- McLaren-kaksikon kolari saattoi maksaa jopa kymmenen miljoonaa dollaria
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Janni Hussi nosti tärkeän asian tapetille: ”Mun sydän särkyy”
LUE MYÖS: