Janni Hussi nosti tärkeän asian tapetille: ”Mun sydän särkyy”
Sunnuntaina vietettiin kansainvälistä tyttöjen päivää.
Kyseinen päivä herätti keskustelua muun muassa Janni Hussin Instagram-tilillä. Nykyisin rallin parissa työskentelevä Hussi teki asiasta tärkeän päivityksen.
Voit lukea Hussin Instagram-julkaisun alta.
– Miksi tyttöjen päivää vietetään?
– Hyvin usein tytöt kohtaavat oikeuksiensa polkemista, vapauksiensa rajoittamista ja unelmiensa estämistä juuri siksi, että he ovat tyttöjä. Tyttöjen mahdollisuudet toteuttaa itseään, opiskella ja kouluttautua, hakeutua haluamaansa ammattiin tai valita vapaasti itselleen kumppani – tai olla sellaista valitsematta, ei ole kaikkialla mahdollista.
– Mun sydän särkyy kun mietin maailman tyttöjä, joiden oikeuksia poljetaan jokaisella saralla. Ja samalla ymmärrän, miten äärimmäisen kiitollisessa asemassa itse olen, kun olen saanut varttua Suomessa. Tehtävää meillä on täälläkin, mutta perustavanlaatuiset asiat meillä kuitenkin on kunnossa.
– Tänään ajatukset on isosti maailman tyttöjen parissa.
Katso päivitys täältä.
LUE MYÖS:
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Janni Hussi nosti tärkeän asian tapetille: ”Mun sydän särkyy”
- Lähde: Haasin tyhjä kuljettajapaikka täyttymässä – Ferrarin huippulupaus nousee F1-sarjaan
- McLarenilla kuohuu: Tallipomolta suoraa puhetta viikonlopun kolarista
- Valtteri Bottas rehellisenä Singaporen GP:n jälkeen – ”Hyvä että maaliin päästiin”
- Singaporen GP 2026 – F1: Tulokset ja uutiset
- Kimi Antonelli voi ratkaista mestaruuden Austinissa – Verstappen sotkee pakkaa
- Lewis Hamiltonilta suora viesti tiimiradioon Singaporen kilpailun jälkeen
- Max Verstappen voittoon Singaporen osakilpailussa – Lewis Hamilton joutui Ferrarin strategian uhriksi
- Valtteri Bottakselta jättipaljastus suuresta ongelmasta aika-ajoissa
- IL: Iso paljastus Kalle Rovanperän aikeista – ”Hän haluaa sinne”
- Kalle Rovanperällä oli seuraa lauantaina – päivitteli kuulumisiaan Monacosta
- IS: Kalle Rovanperä saattaa palata MM-ralleihin – Jari-Matti Latvala kertoo suunnitelmista
- Yllättävä lopputulos: Sami Pajari taipui suomalaiskonkarille!
- Sébastien Ogierilta suorat sanat tulevaisuudestaan – ”En halua palata”
- Lewis Hamiltonilta suora viesti tiimiradioon Singaporen kilpailun jälkeen
- Singaporen aika-ajot siirtyvät – uusi aika tiedossa
- Sami Pajarin kausi ei olekaan ohi – kilpailee seuraavaksi Suomessa
- Ratkesiko Formula 1 -mestaruus tähän?
- Rallin MM-sarjan 2027 kalenteri julki – kolme uutta kilpailua