Formulasirkus matkaa Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
Formula 1 -kausi 2026 jatkuu tulevana viikonloppuna perinteisellä Gilles Villeneuven nimeä kantavalla radalla.
Rikkonainen alkukausi aikataulullisesti sai jatkoa, kun ennen Miamia koetun viiden viikon tauon perään on saatu odotella kolme viikkoa seuraavaa kilpailua.
MM-sarjaa johtaa kolme edellistä kilpailua voittanut Mercedes-komeetta Kimi Antonelli. Tallikaveri George Russell on jäänyt jo 20 pistettä ja britillä on varmasti nälkää palata takaisin korkeimmalle korokkeelle ja repiä ykköskuskin viittaa haltuunsa.
Voimasuhteet tuntuivat kärjen osalta ehkä hieman jopa kaventuneen Miamissa, mutta Kanadaan kärkitalli Mercedekseltä on tulossa iso päivitys. Fanien ja kilpailullisuuden kannalta on toivottava, että muut pysyvät saksalaisvalmistajan asettamassa kehityskilvassa mukana.
LUE MYÖS: Mercedes tuo ison päivityksen Kanadaan – Toto Wolffilta selvä viesti
Formaatin osalta ohjelmassa on jälleen sprinttiviikonloppu, joten sähäkämpiä ratatapahtumia on tarjolla normaalia enemmän. Pohjois-Amerikan sijaintinsa ansiosta karkelot ovat kotosuomesta katseltuna iltapainotteisia.
Kanadan GP -viikonlopun lähetysajat alla, jonka lisäksi kaiken tarvittavan löydät kisasivultamme.
Kanadan GP:n lähetysajat
Perjantai 22.5
1. vapaat harjoitukset kello 19.25
Sprinttiaika-ajot kello 23.25
Lauantai 23.5
Sprinttikilpailu kello 18.55
F1-studio kello 22.30
F1-aika-ajot kello 22.55
Sunnuntai 24.5.
F1-studio kello 22.00
Kanadan GP kello 22.55
Lähde: Viaplay
LUE LISÄÄ
- Kimi Antonelli jatkoi hurjaa virettään aika-ajossa
- Kimi Antonelli nappasi historiallisen voiton Silverstonessa
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset