Sama ex-kuski jälleen asialla – "Grosjean Kimi Räikköstä nopeampi"

Entiset F1-kuljettajat Johnny Herbert ja Anthony Davidson sanovat paljon parjatun Mugellon testin olevan hyödyllinen. Herbertin mukaan kilpakuljettajat tarvitsevat kaiken ajon, mitä saatavilla on.
– Minusta on upeaa kuljettajille päästä ratin taaksen ja kokeilla miltä auto tuntuu, Herbert sanoi Sky Sportsin mukaan.
– He voivat kokeilla erilaisia asetuksia ja uusia asioita. Simulaattorit ovat upeita, mutta mikään ei vastaa tosiajoa.
Lyhyen ja rikkonaisen uran formula ykkösissä tehnyt Davidson puolestaan sanoo suoraan ihmettelevänsä miksi Kimi Räikkönen jätti Mugellon testin väliin. Davidson uskoo, että Räikkösen olisi syytä olla varuillaan Romain Grosjeanista.
– Grosjean oli häntä nopeampi aika-ajoissa Bahrainissa ja Melbournessa. Tällä hetkellä minusta Grosjeanin nopeuspotentiaali on Kimiä suurempi aika-ajoissa. Jos minä olisin Kimi, olisin tahtonut olla mukana, 33-vuotias päivittelee.
Davidson on aiemminkin talvella povannut vaikeuksia Räikköselle. Helmikuussa nykyinen Sky Sports -asiantuntijakommentaattori sanoi ”täysin odottavansa pieniä vaikeuksia (Räikköselle)”. Väitteensä hän tällöin perusti omiin kokemuksiinsa vuonna 2007, jolloin hän palasi F1-sarjaan kauden mittaisen tauon jälkeen.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- F1-tulokas kurvasi itselleen lisäaikaa: ”Tätä minä haluan nähdä”
- Näin näet Sardinian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – ratkaisuhetket näkyvät ilmaiseksi
- Huono varikkopysähdys hankaloitti Valtteri Bottaksen pistejahtia – ”Pysyttiin kuitenkin kaiteiden välissä”
- Max Verstappenin dominanssi jatkuu myös Monacossa – palkintokorokkeelle nousee jättiyllättäjä!
- Aston Martinin virhe maksoi Fernando Alonsolle jopa voiton Monacossa – myös Ferrarilta käsittämätöntä tunarointia
- Monacon lähdössä kolisi – tuomaristolle heti rutkasti töitä
- Monacossa jättiyllätyksen makua – Onnistuuko Sergio Perez tekemään mahdottomasta mahdollisen? Tässä Monacon GP:n lähtöjärjestys
- Ferrari-tähdelle mojova rangaistus Monacon aika-ajojen vaaratilanteesta – kärkikolmikkoon nousee täysi yllättäjä!
- Charles Leclercin vaarallinen temppu jäi lähetyksen ulkopuolelle – katastrofi senttien päässä
- Fernando Alonson jättipaukku jäi sadasosien päähän – Max Verstappen puristi viime hetkillä paalulle
- Hondan hankaaminen tulossa Red Bullille kalliiksi – ”Emme olisi todellakaan tehneet sitä”
- Ferrari-tähdelle mojova rangaistus Monacon aika-ajojen vaaratilanteesta – kärkikolmikkoon nousee täysi yllättäjä!
- Mika Häkkinen näytti kameroille, millainen auto tallista löytyy – ”Kun tällä laittaa hanaa, 1000 hevosvoimaa lähtee hyrräämään”
- Heikki Kovalaiselta kritiikkiä Valtteri Bottaksen suuntaan Viaplayn lähetyksessä – ”Hänen pitäisi antaa enemmän aikaa kilpa-ajamiselle”
- Charles Leclercin vaarallinen temppu jäi lähetyksen ulkopuolelle – katastrofi senttien päässä
- Fernando Alonso letkautti oman mielipiteensä Lewis Hamiltonin tilanteesta – ”Hän itse aina sanoo…”
- Aston Martinin virhe maksoi Fernando Alonsolle jopa voiton Monacossa – myös Ferrarilta käsittämätöntä tunarointia
- Näin näet Sardinian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – ratkaisuhetket näkyvät ilmaiseksi
- Monacon ensimmäinen harjoitus päättyi ennenaikaisesti ulosajoon – ”Satutin polveni”
- Max Verstappen niukasti nopein Monacossa – Ferrari-kuski täräytti kaiteisiin