Entinen F1-kuljettaja Mika Salo kiistää thaimaalaismedian tuoreet väitteet hänen loukkaantumiseensa johtaneista tapahtumista Bangkokissa.

Thaimaalaislehti Khaosod uutisoi sairaalatietoihin vedoten, että Salo olisi kertonut syvän haavan syntyneen mahdollisesti ohi ajaneen moottoripyörän rekisterikilvestä eikä väkivallanteon seurauksena.

Salo tyrmää väitteet täysin.

– Tämä on lehden keksimää. En tiedä, mistä tuollainen on tullut. En kuitenkaan voi varmuudella sanoa, mikä viillon aiheutti, Salo kommentoi Ilta-Sanomille.

Salon mukaan haavaa tutkinut lääkäri piti vammaa poikkeuksellisen syvänä.

– Lääkärin mukaan haava oli niin syvä ja terävän näköinen, että se vaikutti kuin puukolla tehdyltä, Salo kertoi.

Salo paljasti myös Bangkokin poliisin selvittävän tapausta aktiivisesti. Hänen mukaansa viranomaiset pyysivät häntä palaamaan tapahtumapaikalle tutkinnan tueksi.

– Kun turistille tapahtuu tällainen vamma, se otetaan täällä todella vakavasti. Poliisi halusi nähdä paikan ja selvittää tarkasti, mitä tapahtui, Salo sanoi.

Salon mukaan poliisi onnistui paikallistamaan hänet valvontakamerakuvista ihmisjoukon keskeltä, mutta itse viiltohetkeä ei ole ainakaan toistaiseksi löytynyt tallenteilta.

– Täällä on todella tehokas kameravalvonta. Uskon, että se kuva löytyy vielä, Salo arvioi.

Entinen F1-kuljettaja kiitteli samalla thaimaalaispoliisin toimintaa.

– Poliiseja oli mukana todella paljon ja tutkinta käynnistyi heti. He veivät minut uudelleen lääkäriin ja sen jälkeen takaisin hotellille. Asiat hoidettiin täällä erittäin hyvin.

  • Luetuimmat
  • Uusimmat

LUE MYÖS: