Kimi Räikkönen: "Ei maailmanloppu"

Kimi Räikkönen kertoo, että ei ole erityistä syytä olla huolissaan Lotuksen kilpailukyvystä, mikäli yhdeksäs sija on merkki huonosta päivästä. Monacon osakilpailussa oli haasteena muuttuja, joka vaikeutti strategian läpivientiä.
– Tilanne oli hankala. Me odotimme sadetta, eikä ollut tietenkään järkeä vaihtaa toiseen sarjaan kuivan kelin renkaita muutamalle kierrokselle siinä vaiheessa. Pehmeät renkaat olivat hieman konstikkaammat ja (ilman) lämpötilan laskiessa oli vaikea pitää (renkaiden) lämpötilaa sopivalla tasolla. Kaiken kaikkiaan auto tuntui hyvältä tänään (sunnuntaina), Räikkönen sanoo tallin kotisivulla.
– Emme voi sanoa saavuttaneemme sitä mitä toivoimme tänä viikonloppuna ja tämä on tietenkin pettymys, mutta jos tällainen on meidän huono kisamme ja saamme silti kolme [sic] pistettä, kyse ei ole maailmanlopusta. Sillä voi olla paljon väliä kauden lopussa, että noukimme nämä pisteet kun emme olleet vahvimmillamme, Räikkönen sanoo.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- F1-sarjan kulisseissa kuohuu – tallit haluavat tarkennusta Max Verstappenin kyseenalaiseen tilanteeseen Singaporessa
- F1-tulokkaalle jättisopimus legendaarisen F1-tallin kanssa – vain Max Verstappen yläpuolella
- F1-tallilta shokkipäätös kuljettajamarkkinoilla – huippulupaus jäämässä ilman ajopaikkaa
- Singaporen GP:n suuri urotyö hukkui hurjan voittotaistelun seuraamiseen – ”Luulin jo menettäneemme sen”
- Lewis Hamilton tarjoaa mielenkiintoisen teorian Red Bullin romahduksesta
- Red Bull pulassa uuden sääntödirektiivin myötä? Red Bull lyttää teorian: ”Emme muuttaneet ainuttakaan osaa”
- George Russell musertuneena dramaattisen keskeytyksensä jälkeen: ”En oikein löydä sanoja”
- Valtteri Bottas toimi liikkuvana shikaanina Singaporessa – ”Ei vain ollut vauhtia”
- Carlos Sainzin taktinen älynväläys takasi upean voiton – ”Teimme sen auttaaksemme häntä”
- F1-tähti Lando Norrisilta armotonta kuittailua seinään ajaneelle George Russellille: ”Hän halusi kopioida minua”
- F1-tallilta shokkipäätös kuljettajamarkkinoilla – huippulupaus jäämässä ilman ajopaikkaa
- Max Verstappen selviää kolmesta tutkinnasta ilman rangaistusta – Red Bullia epäillään likaisesta tempusta
- F1-tulokkaalle jättisopimus legendaarisen F1-tallin kanssa – vain Max Verstappen yläpuolella
- F1-tähti Lando Norrisilta armotonta kuittailua seinään ajaneelle George Russellille: ”Hän halusi kopioida minua”
- Lewis Hamilton tarjoaa mielenkiintoisen teorian Red Bullin romahduksesta
- Red Bull pulassa uuden sääntödirektiivin myötä? Red Bull lyttää teorian: ”Emme muuttaneet ainuttakaan osaa”
- Carlos Sainz paalulle Singaporessa huippujännittävän aika-ajon päätteeksi – Max Verstappenia uhkaa tuplarangaistus
- Carlos Sainzin taktinen älynväläys takasi upean voiton – ”Teimme sen auttaaksemme häntä”
- Singaporen GP:n suuri urotyö hukkui hurjan voittotaistelun seuraamiseen – ”Luulin jo menettäneemme sen”
- Valtteri Bottaksen tallikaverin etsinnässä täysi kaaos kulisseissa – Alfa Romeo havitteli alkukauden yllättäjää suomalaisen rinnalle