Kovalainen parhaastaan: Bensaa vähemmän kuin koko talvena

Heikki Kovalainen myöntää, että hänen eilinen pohja-aikansa oli aggressiivinen, jokseenkin aika-ajotyylinen kierros. Käytössä olivat superpehmeät renkaat ja pieni tilkka polttoainetta.
– Bensaa oli vähemmän kuin koko talvena, mutta se ei ollut sikäli aika-ajokierros, että kyse olisi ollut vain yhdestä kierroksesta ja siihen riittävästä polttoainemäärästä, Kovalainen kertoi ESPNF1:lle.
– Se oli myös ensimmäinen kerta kun käytimme superpehmeitä renkaita – en ole ajanut niillä koko talvena.
Pitkässä ajossa auton vahvuus – jälleen
Kovalainen ei ollut kuitenkaan erityisen huolissaan, vaan uskoi, että kehitystä on tapahtunut testien aikana.
– Olemme kaiken kaikkiaan edistyneet hyvin. Meidän täytyy yhä tehdä työtä asetusten kanssa, jotta voimme löytää sitä kauttaa lisää suorituskykyä, joten toinen perjantain kaltainen päivä olisi hieno.
Suomussalmelainen epäili, että yksi asia on pysynyt samana autossa viime vuodesta.
– Minusta balanssi tuntui paremmalta pitkissä stinteissä kuin aika-ajokierroksissa.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- EK15: Hyundai ylhäisessä kaksoisjohdossa yötauolle – Kalle Rovanperä kiinni palkintopallissa
- EK14: Sardinian MM-rallissa hurjaa draamaa: Sébastien Ogier ajoi ulos – Hyundailla tallimääräys
- Max Verstappen paalulle huimaavalla ylivoimalla – kärkikolmikossa jättiyllätys!
- Q2: Aika-ajoissa paukkuu jättiyllätyksiä! Kovia nimiä ulos toisessa osiossa
- EK13: Sébastien Ogier edelleen vaikeuksissa – Esapekka Lappi lähestyy
- Q1: Valtteri Bottas sai karvasta kalkkia tallitoverilta – Charles Leclercille katastrofi
- EK12: Sébastien Ogierilta karmea moka! Esapekka Lappi pohja-ajalla takaisin voittotaistoon
- Red Bullin uusi autopaljastus aiheuttaa kauhua kilpailijoissa – ”Ei tuota voi kopioida”
- Espanjan viimeisen harjoituksen loppu poikii herkullista aika-ajoa – Valtteri Bottas hyvässä vauhdissa
- Valtteri Bottas kiistää Mercedeksen George Russellin väitteen – ”Se on paljon haastavampaa”
- Näin näet Sardinian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – ratkaisuhetket näkyvät ilmaiseksi
- EK11: Esapekka Lapilla loppuivat renkaat – Kalle Rovanperä varmistelee jo torjuntavoittoa
- EK10: Esapekka Lapin voittotaisto vaikeutui rengasrikon myötä – Ott Tänak joutui keskeyttämään
- F1-tulokas kurvasi itselleen lisäaikaa: ”Tätä minä haluan nähdä”
- Valtteri Bottas kiistää Mercedeksen George Russellin väitteen – ”Se on paljon haastavampaa”
- F1-kuljettaja rysäytti kovaa ulos harjoituksissa – sessio keskeytettiin punaisilla lipuilla
- Piilotteliko mahtitalli paukkujaan toisessa harjoituksessa? Valtteri Bottas lupaavassa vauhdissa
- Red Bullin uusi autopaljastus aiheuttaa kauhua kilpailijoissa – ”Ei tuota voi kopioida”
- Aston Martinin virhe maksoi Fernando Alonsolle jopa voiton Monacossa – myös Ferrarilta käsittämätöntä tunarointia
- Red Bull -pomo tylyttää Sergio Perezin mestaruushaastoa – ”Se on jo ohi, Max ei koskaan nähnyt häntä uhkana”