Ferrarille suuri päivitys vasta Espanjaan – "Katastrofi Massalle"

Sky Sportsin asiantuntijakolumnisti Mark Hughes kertoo, että Ferrarilta on tulossa merkittävä päivitys Mugellon testeihin. Hughes arvioi, että talli ei voi odottaa palkintokorokesijoituksia ennen Espanjan GP:tä toukokuun lopussa.
Ongelmana on hänen mukaansa on pakoputkien suiden sijainti, joka aiheuttaa kilpailevia talleja suurempaa ilmanvastusta aerodynaamikan suhteen kriittisissä auton osissa. Tämä myös aiheuttaa esteen ilman liikkumiselle diffuusoriin.
Hughes selittää, että tästä seuraava on ongelma on ensinnäkin kilpailukyvytön suoranopeus sekä downforcen puute.
– Suuri päivitys, jonka Ferrarin suunnittelee saavansa autoonsa Mugellon testissä ennen Espanjan GP:tä, uskotaan sisältävän kokonaan uudet sivuponttoonit sekä pakoputkien asettelun. Tämän toivotaan vastaavan auton ongelmiin. Fernando Alonson ja Felipe Massan täytyy vain taistella kolmessa väliin jäävässä kisassa, Hughes sanoo.
– Alonsolle tämä ei ole hyvä uutinen ja katastrofi Massalle, joka tarvitsee vakaan perän käyttääkseen hyväkseen kykyään myöhäiseen jarrutukseen, varsinkin kun hänen itseluottamuksensa on taatusti kärsinyt jo valmiiksikin. Alonso on äärimmäisen taitava ajamaan ongelmien ympäri, mutta Massa ei ole. Nykyiselläään auto vain korostaa kuljettajien luonnollista eroa suorituskyvyssä.
– Tässä vaiheessa kun Ferrari pyrkii minimoimaan vahingon, se voinee odottaa toistuvasti pisteitä. Sitä paremmat tulokset kuitenkin odottavat aikaisintaan Espanjassa. Hirvittävän paljon riippuu siitä päivityksestä, Hughes lopettaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan