Toto Wolffilta huolestuttava kommentti Mercedeksen nykytilasta – tämän kauden kehitystyö voidaan hylätä kokonaan
Viimeisen vuosikymmenen F1-elittiin kuulunut Mercedes on valahtanut nokkimisjärjestyksessä kärjen taakse. Kahdeksan valmistajien mestaruutta peräkkäin voittanut saksalaistalli ei tällä hetkellä taistele edes palkintosijoista.
Tallin suurin ongelma on uusien aerodynamiikkasääntöjen tuoma auton raju pomppiminen. Kehitysvaiheessa data sekä tuulitunnelitestaus ei osoittanut sitä, kuinka rajua ”porpoising”-ilmiö lopulta tulee olemaan.
Mercedes on vielä viidenkin kilpailun jälkeen sitä mieltä, että auto on teoriassa sarjan nopein. Talli ei kuitenkaan voi käyttää kaikkea aerodynaamista suorituskykyä pomppimisen vähentämiseksi. Toistaiseksi tähän ei ole löytynyt ratkaisua.
Jos Mercedes ei onnistu kiertämään pomppimisongelmaa, voi se hylätä uuden konseptinsa kokonaan. Tallipäällikkö Toto Wolffin mukaan alkuperäinen suunnitelma W13-kilpurille on paperilla paljon hitaampi, mutta omaa sivuponttoonit. Nykyisessä autossa ei kaikkien yllätykseksi sivuponttooneita nähty.
– Barcelona on luvassa seuraavaksi. Silloin näemme konkreettisesti ne kehitysaskeleet, mitä me olemme ottaneet helmikuun testien jälkeen, Wolff kommentoi The Race -julkaisulle.
– Minua ärsyttää toistella samaa asiaa, mutta näin se vain on: Tällä hetkellä keräämme vain dataa, jotta ymmärtäisimme autoa paremmin. Kyse on fysiikasta eikä mistään mystisestä voimasta.
– Emme aio kopioida muiden tekeleitä, sillä uskomme omaan luomukseemme. Ja vaikka joutuisimmekin muuttamaan konseptiamme täysin, niin ensin meidän pitää tietää mitä me teimme väärin tämän kanssa. Autoa on vaikea hallita, se on selvä. Kuljettajat joutuvat jatkuvasti sopeutumaan muutoksiin.
– Autossa on potentiaalia, mutta me emme osaa käyttää sitä. Asioita vaikeuttaa se, että data ei heijasta tätä. Ruudulla näemme loistosuorituksia, mutta radalla kaikki on toisin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden somessa – paljastuksia yksityiselämästään
- Toto Wolff paljastaa: Mercedeksen tähtikuljettajat olivat lähellä saada kenkää
- Janni Hussilta raju paljastus: koki MM-rallireissussa todella kovia
- Käsittämätöntä draamaa MM-rallin viime hetkillä – Toyotalle kaksoisvoitto Pajarin ja Katsutan voimin
- Ella Häkkinen juhli voittoa Formula 4:n naisten luokassa!
- Huomasitko? Kroatian MM-rallia johtavalta Sami Pajarilta hulvaton Kummeli-heitto
- Kroatian rallissa dramaattinen alku: MM-kärjet pihalle – Sami Pajari johtoon
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- Max Verstappen menettää legendaarisen kisainsinöörinsä kilpailijatallille – hollantilaisen Red Bull -ura lähestyy loppua?
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Ella Häkkinen juhli voittoa Formula 4:n naisten luokassa!
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Nyt se paljastui: tässä on Janni Hussin korvaaja!