Ott Tänak Jyväskylän MM-rallin voittoon – Jari-Matti Latvala taisteli kolmanneksi!

Toyotan virolainen tähtikuski Ott Tänak on voittanut Jyväskylän MM-rallin. Jari-Matti Latvala taisteli komeasti kolmanneksi.
Virolaistähti sai varmistettua voittoasemansa jo käytännössä perjantaina. Toyota-kuskin vauhti oli koko viikonlopun ajan niin väkevää, ettei kukaan sitä pystynyt haastamaan.
Tänak oli hirmusuorituksestaan erittäin onnellinen. Mies hehkutti tallinsa tuen ja yhteistyön kartturinsa Martin Järveojan kanssa varmistaneen voiton Jyväskylässä.
– Kuinka voisi valittaa? Täydellinen viikonloppu meille. Ensimmäinen päivä oli vaikea, mutta sen jälkeen vain pidensimme eroamme muihin. Takanamme on täysi tuki, niin sen pitääkin mielestäni olla. Työskentelemme kaikki yhdessä, virolaistähti iloitsi WRC:n haastattelussa.
Latvala onnistui haastamaan norjalaista Citroën-kuskia Mads Östbergia aivan kisaviikonlopun viimeisille hetkille saakka. Lopulta kotimaisen Toyota-pilotin ei kuitenkaan aivan riittänyt toisen sijan ryöväämiseen.
– Mahtava fiilis oli viimeisellä etapilla. Se oli massiivinen hyppy. Laskeutuminen oli pahin, mitä olen koskaan ottanut. Voin kertoa, ei ollut helppo ajaa. Kaiken otin itsestäni irti täällä. Vedin niin kovaa, kuin vain pystyi, Latvala vakuutti Ylen Ralliradion ja WRC:n haastatteluissa.
Myös Esapekka Lappi oli pitkään kärkitaistelussa mukana. Jyväskylän rallin viime vuoden voittaja väänsi kiivasta kamppailua kokonaiskisan neljännestä sijasta Hyundain Hayden Paddonin kanssa.
Mies onnistui nappaamaan lauantaina jopa yhden etappivoiton, mutta ajoi ulos sunnuntain avausetapilla. Toyota-kuljettajan kolari oli niin paha, että hänen kisansa jäi siihen.
Ford M-Sportin suomalaiskuskin Teemu Sunisen viikonlopun komea taistelu päättyi lopulta pettymykseen. Talli uhrasi miehen taistelun viidennestä sijasta tallimääräyksellä.
Jenkkivalmistajan tehdastalli laittoi Sunisen ottamaan aikasakon siirtymällä viimeiselle etapilla. Taktisella ratkaisulla vahvistettiin hallitsevan maailmanmestarin Sebastien Ogierin asemaa MM-taistelussa.
Kotimaisen rallin kirkkaimman huippulupauksen Kalle Rovanperän upea Jyväskylän koitos katkesi epäonniseen sattumaan. Nuorukaisen WRC2-Skodan jousitus petti pahasti lauantaina ja WRC2-luokan voitto karkasi kärkihaastaja Eerik Pietariselle.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan