Kuljettajat uskovat tallinsa tehneen jättiharppauksen: ”Mahdollisuudet olla neljänneksi paras”
Renault-tallin kuljettajat Nico Hülkenberg ja Jolyon Palmer uskovat heillä olevan käytettävissään jopa sarjan neljänneksi paras auto.
Viime kaudella tehdastallina paluun sarjaan tehnyt ranskalaismerkki jäi viime vuonna valmistajien sarjassa yhdeksänneksi. Konkurssikypsän Lotus-tallin itselleen hankkinut talli kärsi edellisen omistajan talousongelmien tuottamista suorituskykyongelmista, sillä viime vuoden kilpuri oli erittäin vaikea ajettava.
Tänä vuonna automerkin suuret resurssit alkavat jo näkyä. Talli oli Australiassa vauhdillisesti mukana tiukassa keskikastin taistelussa, vaikka pistesijat jäivätkin vielä haaveeksi.
Kuljettajat uskovat auton lunastavan potentiaaliaan myöhemmin kauden aikana.
– Tavoitteemme oli ennen kauden alkua olla loppupisteissä viidenneksi paras talli. Uskon meidän olevan tällä hetkellä lähellä sitä, Palmer toteaa Autosportille.
– Se tulee tekemään tiukkaa, mutta uskon, että kauden edetessä nousemme mukaan taisteluun jopa valmistajien sarjan neljännestä sijasta. Meillä on tällä hetkellä auton puolesta mahdollisuuksia siihen, Hülkenberg säestää.
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- Max Verstappenilta pilkkaava viesti kilpailijoille sprintin aika-ajoissa – Valtteri Bottakselle katastrofialku Miamissa
- Valtteri Bottaksen uusi kisainsinööri munasi heti – suomalaiselle rangaistus luvassa?
- Miamin F1-harjoituksessa todella pienet erot – Ferrari-tähdeltä karmea moka
- Talli pimitti tärkeää tietoa Valtteri Bottakselta – ”Oli aika äkkinäinen muutos”
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- Talli pimitti tärkeää tietoa Valtteri Bottakselta – ”Oli aika äkkinäinen muutos”
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- Virallinen vahvistus: Legendaarinen suunnitteluvelho Adrian Newey jättää Red Bull -tallin
- Lähteet: Max Verstappenia viedään tosissaan Mercedekselle – nyt pöytään lyötiin jättimäinen läjä rahaa
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- Kun enkelit hylkäsivät formula ykköset – Imolan mustasta F1-viikonlopusta 30 vuotta
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Viaplay näyttää formulat Suomessa jatkossakin uuden monivuotisen sopimuksen myötä