Toto Wolff tiukkana kuskeilleen: ”Ei enää yhtäkään kolarointia!”
Mercedeksen johtaja Toto Wolff kertoo, ettei tule sallimaan Nico Rosbergilta ja Lewis Hamiltonilta enää yhtäkään keskinäistä kolarointia.
Espanjan GP:ssä kaksikko kilkkasi jo avauskierroksella toisensa ulos kilpailusta ja pisteitä maksaneita kontakteja on nähty sen jälkeenkin.
– Kuljettajien välinen verinen taistelu tiimissä saattaa aiheuttaa ikäviä konflikteja. Sellainen luo myös isoja otsikoita mediassa. Me kaikki olemme vastuussa hyvien tulosten saavuttamisesta ja lopulta vain ne ratkaisevat, Wolff sanoo F1-sarjan nettisivuilla.
– Maksimaaliset pisteet ajamalla saavuttaa mestaruuksia, ei sillä, että lehtien sivut täyttyvät kolaroivista autoista. Siksi emme tule sallimaan enää yhtäkään sellaista kuljettajiemme välillä. Piste.
– Jos sellainen toistuu vielä – ja tekee tyhjäksi 1500 ihmisen työpanoksen – ryhdymme tarvittaviin toimenpiteisiin. Kuljettajamme tietävät tämän oikein hyvin, Wolff sanoo.
Mercedeksen ylivoima ei ole ollut hyväksi formula ykkösille. Bernie Ecclestone on moneen kertaan ilmaissut halunsa palauttaa kovan kilpailun kärkipäähän.
– Varmasti hänellä on kiva muisto Espanjasta. Ja toki se oli hyvä viikonloppu tälle lajille, kun Mercedekset olivat ulkona ja uuden sukupolven supertähti Max Verstappen nousi parrasvaloihin.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- EK9: Portugalin MM-rallin illan viimeisestä pätkästä huikea näytös – Kalle Rovanperä selvisi piikkipaikalla yötauolle
- EK8: Kalle Rovanperä tuskaili pohja-ajan: ”En pääse yhtään kovempaa tällä autolla”
- EK7: Hyundai-konkarilta upea veto – MM-kandidaatti Elfyn Evans pahoissa ongelmissa
- EK6: Kalle Rovanperä täräytti Portugalin MM-rallin kärkeen
- EK5: Portugalin MM-rallissa äärimmäisen jännittävä tilanne – Kalle Rovanperä hyvissä asemissa
- Kalle Rovanperältä kova kannanotto MM-rallin parjatusta uudistuksesta: ”Liian paljon säälipisteitä”
- F1-raivopää yhden töhöilyn päässä kilpailukiellosta
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Red Bull joutui selittelemään huippuvauhdin katoamista – ”Aika paljon vahinkoa”
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- F1-raivopää yhden töhöilyn päässä kilpailukiellosta
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Red Bull joutui selittelemään huippuvauhdin katoamista – ”Aika paljon vahinkoa”
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Kalle Rovanperältä kova kannanotto MM-rallin parjatusta uudistuksesta: ”Liian paljon säälipisteitä”