Mercedeksen johtaja Toto Wolff kertoo, ettei tule sallimaan Nico Rosbergilta ja Lewis Hamiltonilta enää yhtäkään keskinäistä kolarointia. Espanjan GP:ssä kaksikko kilkkasi jo avauskierroksella toisensa ulos kilpailusta ja pisteitä maksaneita kontakteja on nähty sen jälkeenkin. – Kuljettajien välinen verinen taistelu tiimissä saattaa aiheuttaa ikäviä konflikteja. Sellainen luo myös isoja otsikoita mediassa. Me kaikki olemme vastuussa hyvien tulosten saavuttamisesta ja lopulta vain ne ratkaisevat, Wolff sanoo F1-sarjan nettisivuilla. – Maksimaaliset pisteet ajamalla saavuttaa mestaruuksia, ei sillä, että lehtien sivut täyttyvät kolaroivista autoista. Siksi emme tule sallimaan enää yhtäkään sellaista kuljettajiemme välillä. Piste. – Jos sellainen toistuu vielä – ja tekee tyhjäksi 1500 ihmisen työpanoksen – ryhdymme tarvittaviin toimenpiteisiin. Kuljettajamme tietävät tämän oikein hyvin, Wolff sanoo. Mercedeksen ylivoima ei ole ollut hyväksi formula ykkösille. Bernie Ecclestone on moneen kertaan ilmaissut halunsa palauttaa kovan kilpailun kärkipäähän. – Varmasti hänellä on kiva muisto Espanjasta. Ja toki se oli hyvä viikonloppu tälle lajille, kun Mercedekset olivat ulkona ja uuden sukupolven supertähti Max Verstappen nousi parrasvaloihin.

LUE MYÖS: