Renault-moottoreita käyttäneille talleille Kiinan GP:stä muodostui todellinen tuskien taival. Koneet paukkuivat itse kilpailussa kahdesta autosta, minkä lisäksi jo harjoituksissa Daniel Ricciardo joutui ottamaan käyttöön jo kolmansia osia, rajan koko kaudeksi ollessa viisi.

Renaultin F1-pomo Cyriil Abiteboul myöntääkin merkin tienneen ottaneensa riskin luotettavuuden suhteen kiirehtiessään omassa kehitystyössään.

– Ongelmat iskivät sitten kisassa. Ei mikään paras päivä, Abiteboul myöntää Autosportille.

Renault yrittää kiirehtiä voimanlähteensä saamiseksi jälleen kilpailukykyiseen muotoon. Merkki on saanut voimakasta kritiikkiä erityisesti Red Bullin puolelta. Menestykseen tottunut talli on ollut alkukaudesta kaukana kärjen perässä.

– Tulevaisuuden voimanlähdettä rakentaessamme meidän täytyy olla varmoja, että pystymme reagoimaan ongelmiin ja kykenemme ratkaisemaan sellaisen kohdatessamme sen. Suunnitelmissamme on kuitenkin tehdä voimanlähde, jossa ei olisi mitään ongelmia.

Red Bull -pomo Christian Horner myöntää olevansa turhautunut tallinsa tilanteesta, jossa se on pakotettu käyttämään aivan liikaa osia voimanlähteessään.

– Laskelmoidut riskit ovat sellaisia, mihin Red Bull on aina varautunut, mutta molempia osapuolia nykyinen tilanne turhauttaa.

Horner ei lataa Bahrainin kisaviikonlopulle liian suuria odotuksia.

– Teemme parhaamme ja katsomme mihin se riittää.