Williams-tallin ja Pastor Maldonadon suhde on joutunut koville tallin historiallisen vaikean kauden vanhetessa.

Saksalainen Auto Motor und Sport kertoo tallin olevan yhä hämmentynyt FW35:n ongelmista, joihin ei tunnu löytyvän ratkaisua.

– En ole ikinä nähnyt kilpa-autoa, joka reagoi yhtä vähän päivityksiin, selitti kilpatiimin manageri Dickie Stanford lehdelle.

Samaan aikaan kolmatta vuotta tallissa ja lajissa ajavan viime vuoden GP-voittajan Maldonadon kärsivällisyys on loppumassa. Maldonado, joka hiljattain sanoi haluavansa ajaa kilpaa sarjan huippukuljettajia vastaan, on kuitenkin osa ongelmaa.

– Hän tekee yhä liikaa virheitä, kertoi nimeltä mainitsematon Williamsin edustaja lehdelle.

– Koreassa selitimme hänelle viimeisellä stintillä toistuvasti radiossa, että hänen on huolehdittava oikeasta eturenkaastaan ja, mikäli mahdollista, välttää kamppailuja. Ja mitä hän tekee? Ajaa kuin hullu muiden kanssa ja tuhoaa renkaansa kolmessa kierroksessa.

Myös Japanin GP:n yhteenotto Valtteri Bottaksen kanssa viimeisessä shikaanissa toi ”tallin vihan” Maldonadon niskaan, lehti lisää. Maldonado ohitti tallikaverinsa sukelluksella mutkaan ja pakottaen Bottaksen samalla oikaisemaan shikaanin kolarin välttämiseksi.