Singaporen aika-ajoissa kolmosruutuun ajanut Romain Grosjean korostaa, että tulos osoitti auton olevan yhä kilpailukykyinen. Grosjean ajoi Korean radalla viime vuonna tallikaverinsa Kimi Räikkösen tapaan ensimmäistä kertaa. Silloin Lotukset olivat Räikkösen johdolla 5:s ja 7:s.

– Olen aika positiiivisila fiiiksilä, meillä oli hyvä auto Singaporessa ja pitäisi olla hyvä auto Koreassa. Pääseminen kolmen parhaan joukkoon aika-ajoissa näin myöhäisessä vaiheessa kautta osoittaa, että meillä on yhä vahva paketti.

– Olin Korean radalla ensimmäistä kertaa viime vuonna ja se on aika mielenkiintoinen paikka. Se ei ollut kovin vaikea oppia, joskin siellä on kolme aika erilaista osiota: ensimäisessä sektorissa pitkä suora, nopeita ja keskinopeita mutkia toisessa sektorissa ja kolmannen sektorin katurataluonne.

Singaporessa keskeyttämään joutunut ranskalainen tähtää taas korkealle.

– Olisi kiva olla vähän onnekkaampi, Grosjean toivoo.