Mika Häkkinen spekuloi: ”Maailmanmestaruus on vielä auki”
Kuva: Getty Images
Kaksinkertainen F1-maailmanmestari Mika Häkkinen on sitä mieltä, ettei Red Bullin Sebastian Vettelin kannata vielä pitää mahdollista neljättä maailmanmestaruuttaan itsestäänselvyytenä. Häkkisen mukaan maailmanmestarin tittelitaisto on vielä aivan avoinna, vaikka työtä on tiimeillä vielä edessä.
Red Bull ja Sebastian Vettel lähtivät kesälomalle kevein mielin plakkarissaan 38:n pisteen etumatka kakkospaikkaa pitävään Kimi Räikköseen. Vaikka Vettel onkin ajanut upeasti itsensä kärkinelikkoon Britanniaa lukuunottamatta jokaisessa vuoden 2013 GP:ssa, on Häkkinen sitä mieltä, että saksalaisen onni voi vielä kääntyä.
– Kausi on ollut todella mielenkiintoinen. Tietysti renkaat ovat häirinneet hieman varsinaista urheilua ja olleet jatkuvan keskustelun kohteena. Kuitenkin taisto mestaruudesta on vielä aivan avoin ja kiehtoo faneja: Sebastian Vettel pärjää hienosti, samoin Kimi Räikkönen. Fernando Alonso ei vaikuta aivan niin vahvalta kun hän haluaisi olla. Mercedeksen pärjääminen taas on todella yllättänyt, Häkkinen spekuloi championat.com:lle.
– Red Bull on voittanut jo kolme mestaruutta peräkkäin ja on hyvin itsevarma. Talli on vahva ja taloudellisesti vakaa: sellaista tiimiä on vaikea kukistaa. Tilanteen kehittymistä pitää kuitenkin seurata vielä seuraavien yhdeksän kilpailun yli.
LUE MYÖS:
- Oliver Solberg voittoon Chilessä, Sami Pajari kavensi MM-johtoa – katso pistetilanne
- Chilen MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Hurjaa draamaa Chilessä! Elfyn Evans putosi – Sami Pajarin mestaruushaaveet elävät
- Kimi Antonelli onnekas Madridissa – Lando Norrisilta ryöstettiin voitto
- Se on siinä! Tuukka Taposelta mestarillinen näytös Madridissa
- Chilen rallin sunnuntain aikataulu ja tv-lähetykset
- Drift Masters -finaali 2026: Tulokset
- Tuukka Taposelta kylmäpäinen suoritus – joukkokolari väritti Madridin F3-kilpailua
- Lando Norrisilta uskomaton temppu – paalusta muodostui mieletön vääntö
- Valtteri Bottakselle varoitus Espanjan GP:n harjoituksissa
- IL: Mika Salo laukoi suorat sanat Robin Räikkösen Red Bull -sopimuksesta
- Chilen MM-ralli 2026: Lopputulokset
- MTV: Kalle Rovanperä latasi suorat sanat Sami Pajarin tilanteesta
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- Chilen rallin sunnuntain aikataulu ja tv-lähetykset
- Max Verstappen latasi suoran arvion Robin Räikkösestä
- Chilen MM-rallin lauantain aikataulu ja tv-lähetykset
- Drift Masters -finaali 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Chilen MM-rallin torstain aikataulu ja tv-lähetykset
- WRC-tähti etsii uutta tallia – ”Aika alkaa käydä vähiin”