Caterhamin tallipäällikkö Cyril Abiteboul on arvioinut tallin kisakuljettajien Charles Picin sekä Giedo van der Garden suorituksia kauden 2013 ensimmäisellä puoliskolla.

Kaksikko on samassa järjestyksessä sijoilla 20 ja 21 kuljettajien MM-sarjassa. Molemmat ovat näyttäneet myönteisiä merkkejä, mutta parannettavaakin on ollut, pomo sanoo.

– Tulokkaana Giedolla on ollut haasteensa, mutta hänen viimeisin kisansa Unkarissa oli hyvä palkinto hänen määrätietoisuudestaan ja myönteisestä asenteestaan, jota talli rakastaa, Abiteboul kuvaili tallin puolivuotiskatsauksessa.

– Häntä tulevat auttamaan myös uudet renkaat, jotka ehdottomasti sopivat hänen ajotyylilleen paremmin kuin ne, joita käytettiin ensimmäisissä yhdeksässä kisassa.

Yhden kauden Marussialla ajanut ja kovan vastuksen silloin kokeneelle Timo Glockille antanut Pic sen sijaan oli paremmassa iskussa alkukaudella, mutta kärsi hieman rengasmuutoksista, tallipomo arvioi.

– Hän antoi saman tien myönteisen panoksen kehitysstrategiaamme tänä vuonna, mikä on selvä signaali hänen kypsyydestään ja päättäväisyydestään.

– On mahdollista, että uudet renkaat veivät yhden hänen vahvuuksistaan verrattuna muihin kuljettajiin, sillä hän on erittäin hyvä renkaiden hallinnassa. Mutta sen vuoksi hänen on muokattava ja kehitettävä muita taitojaan puhtaan kisavauhdin osalta selvitäkseen tulevaisuuden varalta.

– Hän vaatii paljon itseltään ja meiltä, mistä pidän. Minusta sellainen henki tulee auttamaan meitä puskemaan tallia eteenpäin.