Peräti kuusi kertaa Saksan GP:n urallaan keskeyttänyt Lotuksen Kimi Räikkönen on esittänyt epäonnestaan teorian viikonlopun koitoksen alla.

– En tiedä, ehkä tein jotain pahaa aiemmassa elämässäni, Räikkönen ehdotti tallin kisaennakossa.

Radat ovat sinällään sopineet miehelle hyvin sekä aika-ajoissa että kisassa.

– Olen aina nauttinut ajamisesta Saksassa, mutta ongelmana on, että onni ei ole koskaan ollut puolellani ja jotain, mikä on estänyt minua voittamasta, on aina tapahtunut.

– Minulla on neljä paalua Saksan maaperällä vauhdin todistamiseksi, mutta kuusi keskeytystä kisassa ei ole sitä, mitä haluan.

– Pari kertaa olen keskeyttänyt johdosta, mikä lähettää kuljettajan kotimatkalle huonoissa fiiliksissä. Toivottavasti tällä kertaa lopultakin saan kaiken onnistumaan.