Kimi Räikkönen: ”Ei ollut epäilyksiä Sebastian Vettelin pitämisestä takana”

Unkarin GP:ssä toisen sijan ottanut Lotuksen Kimi Räikkönen oli totutun pettynyt voiton karkaamiseen käsistä. Räikkönen myönsi palkintokorokehaastattelussa Martin Brundlelle, että aika-ajosuorituksessa olisi ollut parantamista.
– Teen elämästäni vaikeaa lauantaisin, joten maksamme siitä hinnan, kuudennesta ruudusta aloittanut Räikkönen kertoi.
– Mutta minulla oli hyvä auto ja pystyimme selviämään kahdella pysähdyksellä, mikä oli ainoa tapa päästä ohi muista. Lopussa oli vähän tiukkaa Sebin [Vettel] kanssa, mutta onnistuimme ja saimme pisteitä mestaruussarjassa.
Brundle huomautti, että Räikkösen ajoi huomattavasti vanhemmilla renkailla kuin häntä uhannut Vettel.
– Tiesin, että tulisi olemaan tiukkaa, mutta minusta renkaat toimivat hyvin vielä kymmenen kierrosta ennen loppua, Lotus-kuski vastasi.
– Ehkä viimeisillä kahdella kierroksella ne menettivät suorituskykynsä aika pahasti, mutta minulla ei ollut oikeastaan mitään epäilystä, että en pystyisi pitämään häntä takanani. Minulla oli hyvä vauhti viimeisessä sektorissa, joten tiesin, että hänellä ei olisi mahdollisuutta ohitukseen ykkösmutkassa.
– Valitettavasti eilinen ei ollut helppo päivä. Muuten olisimme varmaankin voineet voittaa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Vahvistus: Ferrarille katastrofi – molemmat autot hylättiin
- Ferrari tuomariston eteen Kiinan GP:n jälkeen – tallia uhkaa hylkäys osakilpailusta
- McLarenille kaksoisvoitto Kiinan osakilpailussa – viime viikon katastrofitallille kaksi pistesijaa
- Draamaa Ferrarilla: Lewis Hamilton ei totellut tallimääräyksiä Kiinassa – ”Minä päätän sen”
- Huonon tuurin multihuipentuma – Kalle Rovanperä keskeytti ”kahden markan vikaan” Keniassa
- Voi pahus! Kalle Rovanperällä epäonnen päivä Safari-rallissa
- Lähde: Liam Lawson yhden kilpailun päässä potkuista Red Bullilta – ”Tämä on tulosurheilua”
- Red Bullilla viimeiseksi – näin Liam Lawson kommentoi aika-ajokatastrofiaan
- Lando Norris mokasi jälleen – Oscar Piastrille uran ensimmäinen paalupaikka
- Q2: Alkukauden yllättäjältä jälleen vahvaa suorittamista – Ferrari ja Mercedes suurissa vaikeuksissa
- Draamaa Ferrarilla: Lewis Hamilton ei totellut tallimääräyksiä Kiinassa – ”Minä päätän sen”
- F1-valmistajaa uhkaa hylkäys Kiinan GP:ssä – talli tuomariston tutkintaan uuden säännön rikkomisesta
- McLarenin ylivoiman taustalla erikoinen syy – ”Emme käsitä miten he ovat onnistuneet tässä”
- Lähde: Liam Lawson yhden kilpailun päässä potkuista Red Bullilta – ”Tämä on tulosurheilua”
- Red Bull Kiinan sprintin aika-ajon viimeinen – ”Olen niin pahoillani, mutta en vain pysty siihen”
- Vahvistus: Ferrarille katastrofi – molemmat autot hylättiin
- Ferrari tuomariston eteen Kiinan GP:n jälkeen – tallia uhkaa hylkäys osakilpailusta
- Luvassa F1-kauden ensimmäinen sprinttiviikonloppu – tässä Kiinan GP:n lähetysajat
- Lewis Hamilton huolissaan omasta suorituksestaan sprinttikisassa- ”Joudun opettelemaan samalla”
- Red Bullilla viimeiseksi – näin Liam Lawson kommentoi aika-ajokatastrofiaan