Pirelli: Rengaskuluma ei ole merkittävästi ylittänyt odotuksia

Pirellin urheilupomo Paul Hembery lupaa Kiinan GP:n olevan kolmen tai jopa kahden pysähdyksen kisa.
Useat kuljettajat ovat valitelleet jälleen erittäin kovaa rengaskulumaa, mutta Pirelli-pomo sanoo, että mitään erityisen poikkeuksellista ei olla nähty.
– Renkaiden suorituskyvyn heikkeneminen ei ole ollut yletöntä keskikovalla seoksella. 0,2 sekuntia kierrosta kohden on odotustemme mukainen, Hembery sanoi toimittaja Adam Cooperin blogin mukaan.
– Esimerkiksi [Nico] Rosbergin nopein kierros ensimmäisissä harjoituksissa tuli tehdyksi keskikovilla renkailla, joilla oli ajettu jo 10 kierrosta ja [Felipe] Massa ajoi melko pitkän stintin pehmeillä toisissa harjoituksissa.
– Me ennakoimme pehmeiden renkaiden kestävä 11-12 kierrosta kisassa ja keskikovien noin 18. Tämä vihjaisi enimmillään kolmea stoppia, mutta on myös mahdollista, että näemme kahden stopin strategioita, mikäli rata jatkaa nykyistä kehittymistään.
Hembery kuitenkin myönsi ainakin pehmeän seoksen suorituskyvyn menetyksen ylittäneen lievästi odotukset.
– Me olemme nähneet jonkun verran kuoriutumista vasemmassa eturenkaassa, erityisesti pehmeillä kumeilla, mikä on johtanut nopeampaan suorituskyvyn menetykseen kuin toivoisimme, mutta me olemme luottavaisia, että se vähenee viikonlopun edetessä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan