Kimi Räikkönen muistutti mestaruudestaan – "Kaikki on mahdollista"

Kimi Räikkönen valmistautuu Intian ensi viikon kisaan myönteisessä hengessä. Espoolainen myöntää, että eroa sarjan kärkeen on melkoisesti, eikä aio tehdä lupauksia loppukaudesta, muuten kuin sen osalta, että pyrkimys on aina maksimoida mahdollisuudet.
– Ei ole mielekästä asettaa tavoitteita. Meidän täytyy vain jatkaa työskentelyä niin lujasti kuin voimme saadaksemme vahvasti pisteitä ja katsoa sitten mitä tapahtuu, Räikkönen sanoi tallin kotisivulla.
– Mestaruuden suhteen ero Sebastianiin [Vettel] on nyt melko suuri, joten tulee olemaan vaikeaa saada hänet kiinni, mutta tulemme painaa loppuun asti.
Lotus-kuljettaja sanoo, että olosuhteilla ei ole vaikutusta hänen yrittämiseensä; oli tilanne hyvä tai huono, motivaatio on aina korkea.
– Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että minun motivaatio on erittäin korkea – kuten se on aina ollutkin. Olen innokas saamaan parhaat tulokset, jotka voin saada. Vuonna 2007 mestaruutta ei ratkaistu ennen kuin viimeisessä kisassa, joten kaikki on mahdollista. Katsotaan mitä tapahtuu.
Intian radasta, joka Räikköselle on uusi tuttavuus, hän ei odota erityistä haastetta. Auton suorituskyvyltä 33-vuotias sen sijaan odottaa nyt enemmän.
– Meillä tulee olemaan joitain uusia osia autossa ja se tulee myös olemaan toinen käyttökerta uudelle pakoputkistollemme, joten toivottavasti voimme parantaa vauhtiamme. Intian pitäisi myös olla melko kuuma, mikä sopii meille. Odotan sitä innokkaasti.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Nähdäänkö Kalle Rovanperä pian F1-auton puikoissa? – ”Katsotaan mitä tapahtuu”
- Mieletön summa! F1-tähden kypärästä maksettiin huutokaupassa ennätyshinta
- Valtteri Bottakselle huippuvahvistus – vastustajatallista lähtöpassit saanut tekniikkaguru liittyy talliin
- Rallisivusto: Kalle Rovanperä neuvottelee Hyundain kanssa – näin manageri kommentoi
- Sergio Perezin matka haastajasta kritiikin kohteeksi – ”Kurkotti johonkin, joka ei ollut koskaan mahdollista”
- Onko Valtteri Bottaksen F1-paikka vaarassa? Viaplayn F1-asiantuntijat ottivat kantaa
- Valtteri Bottakselta tylyä tekstiä tallinsa suuntaan Espanjan GP:n jälkeen – ”Ehkä he ovat kasanneet jotain väärin”
- Max Verstappen Espanjan GP:n voittoon – onko Mercedes palannut kärkikahinoihin?
- Max Verstappenilta aggressiivista puolustamista Espanjan lähdössä – lauantain sensaatiokuskin kisa pilalla
- George Russellilta ulosajo jo ennen Espanjan GP:n lähtöä – auto vahingoittunut?
- Valtteri Bottakselta tylyä tekstiä tallinsa suuntaan Espanjan GP:n jälkeen – ”Ehkä he ovat kasanneet jotain väärin”
- Onko Valtteri Bottaksen F1-paikka vaarassa? Viaplayn F1-asiantuntijat ottivat kantaa
- Kalle Rovanperältä käsittämätön veto Power Stagella – MM-johto kasvoi runsaasti viisaan ajon myötä
- Sergio Perezin matka haastajasta kritiikin kohteeksi – ”Kurkotti johonkin, joka ei ollut koskaan mahdollista”
- Tässä syy Fernando Alonson huonolle aika-ajolle – ”Toinen sija oli silti mahdollinen”
- Valtteri Bottakselle huippuvahvistus – vastustajatallista lähtöpassit saanut tekniikkaguru liittyy talliin
- George Russellilta ulosajo jo ennen Espanjan GP:n lähtöä – auto vahingoittunut?
- Rallisivusto: Kalle Rovanperä neuvottelee Hyundain kanssa – näin manageri kommentoi
- EK15: Hyundai ylhäisessä kaksoisjohdossa yötauolle – Kalle Rovanperä kiinni palkintopallissa
- EK18: Sardinian MM-rallissa varmistelun makua – Hyundai-kuski joutui keskeyttämään