Kimi Räikkönen hämmästytti McLaren-kuskin: Mitä jos olisi ollut mukana 2011?

Jenson Button sanoo Brasilian mediassa, että tauko moottoriurheilun kuninkuusluokasta on aina suuri riski. Kimi Räikkösen kahden vuoden tauon jälkeiset tulokset ovat kuitenkin olleet vakuuttavia McLaren-kuskin silmissä.
– On hyvin vaarallista puhua yhden vuoden tauosta formula ykkösten kontekstissa, Button sanoi TotalRacelle kysyttäessä voisiko hän itse harkista sapaattivuotta.
– Se ei ole mielekästä, koska odotat pääseväsi autoon seuraavana vuonna, mutta menetät paljon. Saatat olla innokkaampi palaamaan, mutta menetät tiettyjä asioita. Auto täytyy tuntea koko vuoden ajan. Tällaista herkkyyttä, vaikka kyse olisikin ainoastaan puolesta kymmenyksestä kierroksella, et tahdo nykyisin menettää.
Syyksi Räikkösen ja Michael Schumacherin paluu-urien sujumiselle eri tavoin Button kuitenkin panee iän.
– Hän (Räikkönen) on paljon nuorempi. Ja hän jatkoi ajamista rallissa, missä tarvitaan nopeita reaktioaikoja. Hän ei unohtanut formula ykkösiä, eikä ollut poissa lajista pitkään. Kimi tekee hienoa työtä tänä vuonna ja voisi tehdä vielä parempaa, mikäli olisi ollut mukana viime vuonna.
Kysyttäessä Buttonin mielipidettä siitä, että mihin hän uskoisi Schumacherin nyt pystyvän, mikäli saksalainen ei olisi ollut poissa kolmea vuotta, vastaus oli melkoisen ympäripyöreä.
– En osaa sanoa. Michaelilla on ollut hyviä kisoja ja oli hienoa nähdä hänet palkintokorokkeella Valenciassa. Emmeköhän me kaikki halunneet nähdä sen kaverilta, joka on saavuttanut niin paljon – seitsemän maailmanmestaruutta ja 91 voittoa. Hän ansaitsee paljon kunnioitusta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta