Karthikeyan: HRT tavoittelee Marussian ohitusta valmistajien sarjassa

Narain Karthikeayan kertoo olevansa tyytyväinen kauden suoritustasoonsa aika-ajoja lukuunottamatta. Kysyttäessä minkä arvosanan hän antaisi itselleen kevätkaudesta, intialainen totesi kokonaisuorituksensa olevan tyydyttävä. Mikäli vauhti paranee, Marussia saattaa olla vielä hätää kärsimässä.
– Me kaikki tiedämme, että kauden alku olisi pitänyt olla parempi normaaleissa olosuhteissa, mutta muutoksia piti tehdä, joten se ei ollut mahdollista. Auton saaminen Australiaan ajoissa oli saavutus itsessään. Me olemme siirtyneet siitä eteenpäin ja kehittyneet paljon, Karthikeyan sanoo HRT-tallin kotisivulla.
– Nyt antaisin itselleni kutosen tai seiskan, ja jos onnistun parantamaan tuloksiani aika-ajoissa, annan kasin tai ysin, 35-vuotias arvioi.
Tällä hetkellä madridilaistalli on sarjan viimeinen ja parhaimpana tuloksena on intialaisen Monacossa merkkaama 15:s sija. Tavoitteena on pyrkiä vielä nousemaan valmistajien sarjassa yksi pykälä ylöspäin.
– Olisi hienoa vastata tallikaverini Pedron (de la Rosa) vauhtiin ja lyödäkin hänet, sillä hän on hyvä mittapuu. Sen lisäksi jos onnistumme nousemaan Marussian ohi sarjataulukossa, se olisi menestyksekäs kausi, Karthikeyan sanoo.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan