Hamiltonin ei olisi pitänyt ohittaa Kimi Räikköstä – "Ratkaisevaa Alonson voitossa"

Sky Sports -kolumnisti Pete Gill esittää tuttuun tyylinsä kritiikkiä Kimi Räikköselle. Valencian tapauksessa syynä oli se, että Fernando Alonso voitti. Kolumnisti arvioi, että Lewis Hamiltonin ei olisi pitänyt ohittaa Räikköstä uusintalähdön jälkeen.
– Ohituksessa oli kyseessä Pyrrhoksen voitto, koska sen sijaan, että se olisi auttanut Hamiltonia, se näytteli ratkaisevaa roolia hänen mestaruushaastajansa voitossa.
– Jälleen kerran voidaan tehdä oletus, että Räikkönen olisi ollut nopeampi kisan lopussa. […] Lotus oli Ferraria nopeampi läpi koko viikonlopun, ja jos Räikkönen ei olisi ollut jumissa Hamiltonin takana, hän olisi varmastikin pystynyt hyötymään Alonson kertoessa radiossa, että hänen renkaansa ovat lopussa, kun jäljellä oli vielä kahdeksan kierrosta.
– Mutta sen sijaan Räikkönen odotteli vielä neljä kierrosta lisää ohittaakseen kompuroivan McLarenin. Tässä vaiheessa Alonso oli venyttänyt eron jo kahdeksaan sekuntiin. Kun Räikkösellä oli edessään tyhjää rataa, hän saman tien lyhensi rästejään kahdella sekunnilla. Siinä vaiheessa Alonso oli kuitenkin jo ylittämässä maaliviivaa viimeiselle kierrokselleen ja hänellä oli voitto taskussaan.
Gill ei jätä tulkinnan varaa kuka hänen mielestään on paras kuljettaja maailmassa.
– Alonso, (Michael) Schumacher ja Räikkönen ovat kuulemma jakaneet palkintokorokkeen viidesti ja Fernando on seisonnut keskellä joka kerralla. Hän on formula ykkösten primus inter pares.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Pitkän linjan F1-journalisti laittaisi Valtteri Bottaksen takaisin Mercedekselle – ”Tiimi on epätasapainossa”
- Toyota varmisti merkkimestaruuden Chilessä – Kalle Rovanperä teki jälleen kerran kovan tempun päätöspätkällä
- Ei voi olla totta! Teemu Sunisen huippuralli valahti ojan pohjalle
- Chilen MM-rallissa vanhan mestarin näytöstä – erikoinen asia muodostui päätekijäksi
- Chilen MM-rallin avauspäivä rytinää ja dramatiikkaa täynnä – näin perjantain rallipäivä eteni
- Mestaruus katkolla – näillä eväillä Kalle Rovanperä hyppää jahtiin: ”Sen kanssa pitää pelata sitä peliä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – loppuratkaisu näkyy ilmaiseksi
- F1-tulokkaan hurja kolarimäärä vaikuttaa jo tallin tulevan kauden kehitykseen – ”Osia on kulunut liikaa, se on fakta”
- Lewis Hamilton kohtasi karun faktan Japanin GP:ssä – ”Se on raskasta”
- F1-tallilta käsittämätön tallimääräys Japanin GP:n viimeisellä kierroksella – tähtikuski haukkui tallinsa pystyyn