Q2: Räikkönen jahtaa paalupaikkaa kolmannessa osiossa

Unkarin GP:n aika-ajojen toinen osio oli Lotuksen Kimi Räikkösen osalta mainio, vaikka eroa tulikin kärkeen porhaltaneeseen McLarenin Lewis Hamiltoniin puoli sekuntia. Räikkönen kellotti viidenneksi nopeimman ajan ja...

Q1: Kimi Räikkönen leikitellen jatkoon

Unkarin GP:n aika-ajojen ensimmäinen osio sujui suomalaiselta Kimi Räikköseltä leikitellen, sillä Kimi nakutti jo alussa jatkoon tarvittavan ajan. Räikkönen kellotti lopulta yhdeksänneksi nopeimman ajan ja eteni...

Kimi Räikkönen: "Olen vain töissä Lotuksella"

Lotuksen Kimi Räikkönen ymmärtää, että sopeutuminen uuteen tiimiin vaatii aikansa. Kimi hauskuuttaa mediaa, kun herää kysymys, onko Kimi jo ottanut omakseen Lotuksen tiimin? - Lotus ei...

Felipe Massan F1-ura paketissa? – "En ole kiinnostunut pienistä talleista"

Se ei ole ollenkaan varmaa, mutta sitä pidetään erittäin todennäköisenä, että Felipe Massa saa potkut tämän kauden jälkeen Ferrarin F1-tiimistä. Fakta on se, että Massan...

Heikki Kovalainen: "En vain yksinkertaisesti onnistunut McLarenilla"

Heikki Kovalainen ajoi kaksi kautta (2008 ja 2009) McLarenin F1-tallissa. Kovalainen myöntää, että tallinvaihto tuli ajankohtaiseksi, koska tulokset eivät vastanneet odotuksia. - Minulla ei ollut ongelmia...

Kimi Räikkönen sivaltaa: "Tehtäväni ei ole antaa arvosanoja itselleni"

Formula ykkösten kausi on puolivälissä ja Lotuksen Kimi Räikkönen on hienosti neljäntenä. Vaikka Ferrari menee menojaan ei Red Bullin kaksikko Mark Webber ja Sebastian Vettel...

Kimi Räikkönen: "Totuttautuminen vaati ehkä sen muutaman kisan"

Kimi Räikkönen on osoittanut, ettei kahden vuoden tauko formuloista ole vaikuttanut miehen suorituskykyyn radalla. Aika moni epäili ennen kauden alkua, että pääseekö Kimi muiden vauhtiin,...

Tässä on Felipe Massan ainoa mahdollisuus jatkaa Ferrarilla

Ferrari on laatinut ehdon, jolla se voisi jatkaa nykykuljettaja Felipe Massan sopimusta. Massan nykyinen kontrahti umpeutuu tähän kauteen eikä viime aikojen tulokset ole vakuuttaneet tiimijohtoa....

Felipe Massa: "Tiedän mitä silloin pitää tehdä, jos johdan kisaa Alonso takanani"

Ferrarilla tilanteessa ei ole mitään epäselvää: mikäli tarve vaatii, kakkoskuski Felipe Massa auttaa kaikin keinoin Fernando Alonsoa mestaruustaistossa. Massa myöntää olevansa ammattilainen ja jos hän...

Sebastian Vettel myöntää karun totuuden – "Se on tosiasia eikä minun tulkintani"

Kaksi viimeisintä MM-titteliä haalinut Red Bullin Sebastian Vettel sanoo, että Ferrari on tällä hetkellä muita edellä. Se on karu totuus, jota ei käy kieltäminen. Ferrarin...