Ketkä kuljettajat istuttaisit Ferrarille, jos sinun pitäisi valita kaksi tallin historian ikonisinta sankaria? Tähän vaikeaan puuhaan tarttui SuomiF1-sivuston Juuso Taipale.

Listaaminen ja asioiden laittaminen paremmuusjärjestykseen on kivaa ja tunteita herättävää puuhaa. Koska lähes jokaisella on asiaan kuin asiaan oma, ja totta kai enemmän oikeassa oleva mielipide, syntyy arviointien ympärille aina mukavasti pöhinää. Aina vain parempi, jos puheenaihe käsittelee formuloita.

[readmore from=”historia”]

Päätin ottaa työn alle ensialkuun helpolta kuulostavan työn tehdä jokaiselle nykyiselle F1-tallille oma ”dream teaminsa”. Ensiksi täytyy kuitenkin määritellä, mitä se tarkoittaa.

Kuskikaksikoksi ei haeta vain tilastollisesti kahta tallin menestyneintä kuljettajaa, vaan kuskeja, joiden nimet liitetään välittömästi kyseiseen talliin. Toisin sanoen kuljettajia, jotka antoivat tallille sen riveissä ajaessaan kaikkensa.

Hakusessa on myös nimenomaan kuski, joka on tehnyt mainetekoja kyseisessä tallissa. Muualla hankitut meriitit eivät vaakakupissa paina.

Jotta nopeasti huomattavasti haastavammaksi tehtäväksi osoittautunut artikkelin laatiminen muodostuisi entistäkin kimurantimmaksi, päätin luoda listaan vielä muutamia erikoissääntöjä.

– Kuljettaja saa esiintyä listalla vain kerran. Tämä riisti muutamalta tallilta toisen kuljettajan, mutta eihän yksi kuljettaja aja kahdessa tiimissä oikeassakaan elämässä.

– Nimenvaihdoksista huolimatta talli katsotaan samaksi kokonaisuudeksi siitä hetkestä alkaen, kun jokin sen esi-isistä debytoi sarjassa. Näin ollen tällä kaudella debytoineella Racing Pointilla on takanaan lähes 30 vuoden historia lajista, Mercedeksellä vieläkin pidempi.

Mersusta päästäänkin kolmanteen sääntöön:

– Nimi ei tarkoita samaa kuin talli. Tämän päivän Mercedes, Alfa Romeo ja Renault eivät ole historiallisia vastineitaan, vaan ne ovat syntyneet eri reittejä pitkin.

Reunaehdot tekivät muutaman tallipaikan valitsemisesta vaikeaa, mutta se synnyttää varmasti keskustelua. Jälkihöyryjä käydään esimerkiksi Moottoriurheilun Olohuoneessa, johon jokaisen suomalaisen F1-fanin olisi syytä liittyä.

Aloitetaan listaus talleista, jotka ovat esiintyneet sarjassa aina suoraviivaisesti omana itsenään.

Ferrari

Kuva: Getty Images
Kuva: Getty Images

Michael Schumacher & Gilles Villeneuve

Jos ”Schumia” ei tälle listalle saa mahtumaan, täytyy miestä kohtaan löytyä raju tunnelukko. Kaikkien aikojen menestyneintä F1-kuskia ei vain voi yksinkertaisesti sivuuttaa. Ja kun suurimmat menestykset tulivat Ferrarilla, on hän itseoikeutetusti tallin toinen kuljettaja unelmalistauksessa.

Toinen paikka onkin kinkkisempi. Lopulta paikan saksalaislegendan rinnalla saa toinen kuljettaja, joka on saanut tifosien keskuudessa kuolemattoman maineen. Jos koskaan kuljettaja on ollut lähellä kasvaa Ferraria suuremmaksi, oli se tässä tapauksessa lähellä.

Gilles Villeneuven tilastot kalpenevat Schumacherin rinnalla. Mutta kanadalainen valloitti kaikkien aikalaistensa, ja jopa Enzo Ferrarin, sydämen. Ja se on todella kova juttu.

Gilles Villeneuven kuoleman järkyttävä tarina – tallikaverin ruma temppu sai F1-legendan raivostumaan

Siitä syystä parempia tuloksia tallissa esittäneet Niki Lauda, Alberto Ascari, Kimi Räikkönen ja kumppanit joutuvat jäädä nuolemaan näppejään.

McLaren

Kuva: Getty Images
Kuva: Getty Images

Ayrton Senna & Mika Häkkinen

Kovia nimiä täytyi jälleen niputtaa pois, mutta McLaren-legendojen joukosta nämä kaksi moninkertaista mestaria ansaitsevat paikkansa listalla.

Häkkinen on läpikotaisin ”McLarenin mies”. Hän kasvoi Ron Dennisin alaisuudessa Sennan manttelinperijäksi yhdeksi aikakautensa parhaista kuljettajista.

Mika Häkkinen joutui keskelle hämmentävää valtataistelua – inhimillinen erehdys oli tuhota suomalaisen F1-uran, mutta se osoittautui lopulta onnenpotkuksi

Senna on puolestaan monien suosikki kaikkien aikojen parasta kuljettajaa metsästettäessä. Vaikka brasilialainen taikoikin mainetekoja jo ennen McLarenia Lotuksella ja uran viimeiset hetket brassi ajoi Williamsia, yhdistyy keltainen kypärä lähes kaikkien mielissä punavalkoiseen McLareniin.

Näkökulma: Ayrton Sennan ikoninen asema piilottaa miehen luonteen rumat puolet – nykyajan kuskeista yksi kuin hiilikopio

McLaren-tallipaikkoja jaettaessa suurin häviäjä on Alain Prost. Kolmesta tallissa voitetusta MM-tittelistä huolimatta hänen kohtalonsa on jäädä tämän kaksikon syrjäyttämäksi.

Williams

Kuva: Getty Images
Kuva: Getty Images

Nigel Mansell & Damon Hill

Mansellin valinta Williamsin toiseksi legendaariseksi kuljettajaksi on selviö. Toisen paikan suhteen sai käydä sitten sisäistä debattia.

Lopulta vaaka kallistui Damon Hillin eduksi paitsi MM-tittelin, myös miehen roolin Schumacherin arkkivihollisena ansiosta. Hill ajoi tallissa ”vain” neljä kautta, mutta tuona aikana hän oli brittiyleisön lemmikki. Parempi kuljettaja olisi varmasti menestynyt tuon ajan Williamsilla paremmin, mutta Hill sementoi asemansa monen fanin sydämessä tarjoamalla Schumille sentään jonkinlaisen vastuksen.

Keke Rosberg ja Juan Pablo Montoya olisivat myös olleet erinomaisia ehdokkaita tälle listalle.

F1-historiaa: Miten erilaiset kahden F1-legendan maineet ovatkaan – toinen lajin suurimpia ilman maailmanmestaruuttakin

Haas

Kuva: Getty Images
Kuva: Getty Images

Romain Grosjean & Kevin Magnussen

Listan tylsin talli. Haas on ollut mukana vasta kaudesta 2016 lähtien, ja sen riveissä on ajanut kolme kuljettajaa. Grosjean on ollut osa tiimiä sen alusta lähtien, Magnussen liittyi mukaan 2017. Esteban Gutierrezilla ei ole mahdollisuuksia.

Sitten siirrytään talleihin, joiden historia ulottuu nykyistä nimeä pidemmälle.

Mercedes (Brawn GP, Honda, BAR, Tyrrell)

Kuva: Getty Images
Kuva: Getty Images

Lewis Hamilton & Jackie Stewart

Hamilton on sementoinut asemansa Mercedes-legendana. McLaren-kausilla saksalaismerkki vauhditti häntä moottoriosastolla, kaudesta 2013 se on tarjonnut myös auton.

Toiseen autoon haetaan kuljettajaa pitkän sukujatkumon alkupäästä, mutta kuski onkin sitten sitäkin timanttisempi. Jackie Stewart menee kategoriaan ”yksi historian suurimmista legendoista”, joten hän ansaitsee ehdottomasti paikan Nico Rosbergin, Jenson Buttonin, Jacques Villeneuven ja kumppaneiden nenän edestä.

F1 1000: SuomiF1 listasi F1-historian kymmenen merkittävintä henkilöä – ykköseksi vain yksi vaihtoehto

Red Bull (Jaguar, Stewart)

Kuva: Getty Images
Kuva: Getty Images

Sebastian Vettel & Max Verstappen

Vettel on Red Bullin talismaani, vaikka mies onkin ajanut jo vuosia Ferrarin riveissä. Neljä perättäistä maailmanmestaruutta puhuvat puolestaan.

Toiseen autoon istutetaan Verstappen, jonka odotetaan tulevaisuudessa nostavan tallin jälleen maailmanmestariksi. Mark Webber oli vuosia tallin luottomies, mutta Verstappen on jo nyt ansainnut paikkansa tallin historian toiseksi kovimpana kuljettajana.

Renault (Lotus, Renault, Benetton, Toleman)

Kuva: Getty Images
Kuva: Getty Images

Fernando Alonso & Giancarlo Fisichella

Koska Schumacher on jo Ferrarin mies, täytyy Alonson rinnalle löytää toinen kuljettaja. Paikka aukeaa espanjalaisen vanhalle tallikaverille, joka ajoi sekä Renaultilla että sitä edeltäneen Benettonin riveissä usean kauden ajan.

Tallin historia ulottuu pitkälle menneisyyteen, mutta suuret menestyjät ovat, Schumacheria ja Alonsoa lukuun ottamatta, jääneet puuttumaan. Tästä tasaisesta joukosta Fisichella nousee parhaiten esiin.

Muistatko tämän F1-skandaalin? ”Mätäpaise, iljettävin Fernando Alonson voitoista”

Unelmajoukkueen rajaaminen tallin nimen sijasta sen perimään tiputtaa pois 1977-1985 sarjassa ajaneen Renaultin kuljettajat. Suurin kärsijä on jälleen kerran Alain Prost, joka jää näin ollen kokonaan ilman paikkaa tältä listalta. Renault-legendana hän olisi ansainnut paikan Alonson rinnalla, mutta säännöt ovat sääntöjä.

Alfa Romeo (Sauber, BMW Sauber, Sauber)

Kuva: Getty Images
Kuva: Getty Images

Nick Heidfeld & Heinz-Harald Frentzen

Mitä, Kimi Räikkönen ei ole listalla? Jäämiehen meriitit tässä tallissa eivät riitä.

Räikkösen Sauber-vuoden 2001 tallikaveri Heidfeld ajoi tallissa 2001-2003 sekä 2006-2010. Saksalainen on ehdottomasti yksi F1-historian aliarvostetuimmista kuljettajista. Vaikka voitto jäikin puuttumaan, ajoi mies useita erinomaisia kilpailuita. Hän oli vuosia sveitsiläistaustaisen tallin luottokuljettaja.

F1-sarjan ikuinen kakkonen täyttää vuosia ”Kimi Räikkönen ryösti hänen paikkansa”

Toinen valinta osuu kategoriaan ”Jonnet ei muista”. Frentzen ajoi tallissa 1994-1996 ollen tuona aikana monien papereissa tulevaisuuden mestari. Lopulta ura Williamsilla ei lähtenyt liitoon, mutta kolmen Sauber-kauden aikana hän oli tallilleen kullanarvoinen.

Mikäli Räikkönen jatkaa nykyistä tulostasoaan sopimuskautensa loppuun asti, voisi hän saavuttaa paikan tallissa.

Racing Point (Force India, Spyker, Midland, Jordan)

Kuva: Getty Images
Kuva: Getty Images

Adrian Sutil & Sergio Perez

Tasaisesta massasta esille nousevat pitkän jatkumon jälkipään sankarit. Varsinkin, kun Jordan-vuosien urotöiden tekijät ovat matkanneet toisiin talleihin.

Sekä Sutil että Perez ansaitsevat ehdottomasti tulla nostetuiksi tallin Force India -ajanjaksolta. Molemmat ovat olleet osa tiimiä vuosia, tuoden tuloksia ja tärkeitä valmistajien MM-pisteitä.

Jordan-porukasta Hill, Frentzen ja Fisichella ovat muissa talleissa, pitkään tallissa ajanut Rubens Barrichello muistetaan puolestaan muista talleista. Eddie Irvinenkin suurimmaksi saavutukseksi tallissa taisi jäädä hänen saamisensa turpaan Sennalta.

Vanha tallikaveri yllytti humalaisen Ayrton Sennan tulokaskuskin kimppuun – F1-legenda tinttasi turpaan

Toro Rosso (Minardi)

Kuva: Getty Images
Kuva: Getty Images

Pierluigi Martini & Daniil Kvjat

Ah, legendaarinen Minardi. Sympaattisen pikkutallin legendaarisin kuljettaja oli eittämättä italialaiskuski Martini, pystyi joka taikomaan muutaman upean yksilösuorituksen kalustolla.

Muistatko vielä F1-peränpitäjän Minardin? Ylistyslaulu ”kaikkien rakastamalle sympaattiselle häviäjälle”

Toro Rosso -aikakaudella kisakuskin paikka tallissa on ollut tuulinen. Sen tietää Kvjat, joka on ajanut tallissa kolmeen eri kertaan. Pakkohan mies on nostaa tallilegendaksi, hän ei vain suostu lähtemään tallista.