Näkökulma: Ayrton Sennan ikoninen asema piilottaa miehen luonteen rumat puolet – nykyajan kuskeista yksi kuin hiilikopio

Ayrton Senna saavutti traagisen kuolemansa myötä lähes koskemattoman aseman kritiikin suhteen, mutta SuomiF1-sivuston toimittaja Juuso Taipale muistuttaa brasilialaisen pelanneen myös härskiä peliä urallaan.
Sennaa suurempaa F1-legendaa on vaikea keksiä. Lukuisia urotekoja radalla tehnyt brasilialainen loi maineen myös sydämellisenä ja muut varikon ulkopuolella ottavana ihmisenä. Syvästi uskonnollisena henkilönä Senna auttoi lukemattomia vähävaraisia maankansalaisiaan perustamansa säätiön kautta. Hydäsydämisyys ja menestys radoilla tekivät hänestä palvotun hahmon kotimaassaan Brasiliassa, ja hänen menettämisensä aiheuttamaa tuskaa emme voi edes ymmärtää.
Sennan yksi suurimmista kyvyistä oli myös hänen suurin heikkoutensa.
Ratin takana Senna oli luonnonlahjakkuus, joka pystyi tekemään autollaan temppuja, joihin tuskin kukaan muu olisi pystynyt. Varsinkin sateella hän nousi kertaluokkaa muiden yläpuolelle.
Sennaa sopii ylistää, mutta kaiken palvonnan ohella on aina syytä muistaa kolikon toinen puoli. Senna ei ollut radalla mikään pyhimys, eikä hän ollut virheetön.
Ajovirheitä ja ulosajoja Sennakin teki. Joskus internetin keskustelupalstoilla vastaan tulee kommenteja, joissa Sennaa ylistetään erehtymättömäksi. Näin sokea ihannointi on vaarallinen ajattelutapa.
[readmore from=”senna ayrton”]
Sennan yksi suurimmista kyvyistä oli myös hänen suurin heikkoutensa. Sammumaton voitonjano.
Senna oli valmis tekemään mitä tahansa voittaakseen. Oli kyse sitten tempuista radalla tai varikolla, Senna ei jättänyt yhtäkään keinoa kaihtamatta taistellessaan voitoista ja mestaruuksista.
Legendaarinen taistelu F1-maailman herruudesta Alain Prostia vastaan kiehui yli pariinkin otteeseen. Jos voidaan Suzukan 1989 tapahtumista syyttää enemmän ranskalaista, on Sennan kauden 1990 törkeä temppu brasilialaisen perintöä rumasti tahraava temppu.
Senna koki olevansa erehtymätön, jolla oli kaikki oikeudet tekemiinsä temppuihin. Hänen ei kuultu juuri koskaan myöntävänsä olevansa väärässä. Tunteet kävivät kuumina, ja silloin saattoi jopa nyrkki heilahtaa.
Sennan luonteen nurjat puolet eivät ole kuitenkaan mitenkään pois miehen ajolahjoista tai asemasta F1-legendana. Tämän jutun tarkoituksena on vain muistuttaa, että jopa niin suuri legenda kuin Senna oli vain ihminen, jolta löytyi myös heikkouksia.
Ja nuo heikkoudet kuulostavat perin tutuilta. Ketä muuta tämän hetken F1-kuljettajaa pidetään äärimmäisen nopeana, kaikki keinot käyttävänä, sadekelin hallitsevana kuumakallena?
Ymmärrättekö nyt, miksi Max Verstappenista ollaan niin innoissaan?
Ayrton Sennan kuolemasta tulee tänään kuluneeksi 25 vuotta. SuomiF1 kunnioittaa F1-legendaa lukuisilla erikoisartikkeleilla.
Imolan sysimusta vappu 1994 -artikkelisarjamme:
Roland Ratzenbergerin kuolema -unohdettu sankari – ”Edes menehtyminen ei nostanut esille”
Rubens Barrichellon raju ulosajo säikäytti perjantaina – ”Ennusmerkit roikkuivat ilmassa”

Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Somessa leviää kuvia ja videoita – suomalainen superlupaus siirtyy Toyotan rattiin?
- Mercedekseltä sekä Susie Wolffilta raju vastaus petostutkintaan – ”Tämä ajojahti johtuu lajimme naisvihasta”
- Hyundailta huonoja uutisia Teemu Suniselle – näin suomalainen kommentoi tallin päätöstä
- ”Olemme sanattomia” – Kalle Rovanperä hankki Harri Rovanperälle uskomattoman lahjan
- F1-sarjassa kytee jättikohu – Mercedes-pomo Toto Wolffia tutkitaan vaimonsa kanssa vakavasta rikkeestä
- Tässä ovat ensi kauden F1-sprinttikilpailut – formaattia saatetaan viilata jälleen
- Rallimaailmassa liikkuu hurja huhu: suomalaiskuski korvaa Ott Tänakin?
- Valtteri Bottaksen F1-kaudesta tipahti karu tilasto
- Vuoden autourheilijat selvillä – Kalle Rovanperä jälleen ykkönen
- F1-sarjassa koetaan ennenäkemätön temppu – tulevalla kaudella tehdään historiaa
- F1-sarjassa kytee jättikohu – Mercedes-pomo Toto Wolffia tutkitaan vaimonsa kanssa vakavasta rikkeestä
- Rallimaailmassa liikkuu hurja huhu: suomalaiskuski korvaa Ott Tänakin?
- F1-sarjassa koetaan ennenäkemätön temppu – tulevalla kaudella tehdään historiaa
- F1-sarjan ensi kauden kuskikatras valmis – Williams täytti viimeisen tyhjän penkin
- Valtteri Bottaksen F1-kaudesta tipahti karu tilasto
- Somessa leviää kuvia ja videoita – suomalainen superlupaus siirtyy Toyotan rattiin?
- ”Olemme sanattomia” – Kalle Rovanperä hankki Harri Rovanperälle uskomattoman lahjan
- Hyundailta huonoja uutisia Teemu Suniselle – näin suomalainen kommentoi tallin päätöstä
- Tässä ovat ensi kauden F1-sprinttikilpailut – formaattia saatetaan viilata jälleen
- Näe maailmanmestarit! Kalle Rovanperälle ja Jonne Halttuselle järjestetään kansanjuhla