Tällä päivämäärällä: F1 menetti yhden suurimmista tähdistään – Gilles Villeneuve on sarjan suurimpia legendoja, joka sai jopa kylmän Enzo Ferrarin palvomaan itseään
F1 Racing kysyi viime vuonna fanien mielipidettä kaikkien aikojen Ferrari-kuljettajasta. Kymmenen parhaan lista pullisteli moninkertaisia GP-voittajia ja maailmanmestareita, mutta kolmanneksi nousi mies, jonka suuruutta ei mitata tilastoilla. Hän on myös monien mielestä se kaikkien aikojen suurin Maranellon pilotti.
Gilles Villeneuven kuolemasta tulee tänään kuluneeksi 36 vuotta. Kohtalo riisti maailmalta kuljettajan, jonka veroista ei ole kenties koskaan nähty. Villeneuve on monille elämää suurempi hahmo yhä tänäkin päivänä.
Tässä jutussa ei käydä lävitse Villeneuven uraa ja kuolemaa, sen tein jo kolme vuotta sitten (lue täältä). Sen sijaan tänään on oikea hetki muistella ja siirtää uusien F1-fanien tietoon niitä hetkiä ja arvoja, jotka tekivä Villeneuvesta yhden lajin suurimmista nimistä.
Kilvanajaja. Sillä sanalla Villeneuvea usein kuvaillaan. Mies eli ja hengitti moottoriurheilusta, eikä hän tiennyt kuin yhden tavan edetä autolla: täysillä.
Fanit rakastivat Villeneuven ajamista, sillä kanadalaisen käsissä Ferrarista lähti irti aina absoluuttisesti kaikki. Meno oli näyttävää, mutta jos auton pystyi luottamaan pysyvän yhden kuljettajan komennuksessa, oli Gilles se tyyppi. Tyyli tuotti paljon hajonneita autoja ja menetettyjä pisteitä, mutta silloin kun kaikki toimi, ei miehelle löytynyt pysäyttäjää.
Nykypäivänä rohkeus ratin takana ei tarkoita enää samaa asiaa. Meillä on Max Verstappen, mutta häntä ja Villeneuvea ei voi verrata edes samassa lauseessa.Nykypäivänä rohkeus ratin takana ei tarkoita enää samaa asiaa. Meillä on Max Verstappen, mutta häntä ja Villeneuvea ei voi verrata edes samassa lauseessa. Kilpakuljettajat ylistivät kilpaa kaksintaistelujaan Villeneuvea vastaan. Väännöt olivat tiukkoja, mutta reiluja. Onko kukaan sanonut vastaavaa yhteenotoistaan Verstappenin kanssa? – Hän oli tiukin paskiainen ketä vastaan jouduin koskaan ajamaan kilpaa, mutta hän oli aina reilu vastustaja, Keke Rosberg totesi. Ja kun puhutaan koko moottoriurheiluhistorian kenties parhaimmasta taistelusta, yllättyykö kukaan, että Villeneuven nimi on mukana? Youtube on aarreaitta historiasta kiksinsä saaville F1-faneille, ja komennankin kaikki tutkimaan Villeneuven ja Rene Arnouxin väännön kauden 1979 Ranskan GP:ssä. Ette tule pettymään. Vaikka Villeneuven auto näytti olevan aina viittä vaille valmis riistäytymään kuljettajansa käsistä, oli Villeneuve aina tilanteen herrana. Taidot keräsivät myös ansaitut kehut kollegoilta. – Tiedän, ettei ihminen pysty tekemään ihmeitä, mutta Gilles sai meidät joskus miettimään tätä toisin, Jacques Laffite sanoi kerran paljon puhuvasti. Enzo Ferrari ei koskaan solminut läheisiä suhteita kuljettajiensa kanssa, mutta Villeneuven kohdalla hän teki poikkeuksen. Moottoriurheilun historian suurimpiin nimiin kuuluva Il Commendatore palvoi kanadalaista kuljettajaansa kuin omaa poikaansa. Se kertoo Villeneuvesta ehkä kaiken oleellisen. Gilles Villeneuven F1-ura lukuina: GP-startit: 67 Voitot: 6 Paalut: 2 Nop.kierrokset: 8 MM-pisteet: 107
LUE MYÖS:
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly
- Unkarin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- George Russell: ”Haluan vain autoni olevan samanlainen kuin Kimi Antonellilla”
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Belgian GP 2026 – F1: Tulokset ja uutiset
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- George Russellin katastrofi Belgiassa oli Kimi Antonellin avain onneen – MM-taistelu tiivistyy
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- Kaksi Max Verstappenin ulosajoa riitti – Red Bull palaa vanhaan ratkaisuun Belgiassa
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Suomen MM-ralli 2026: Reitti, aikataulu, liput, osallistujat ja televisiointi
- F1-autoille povatut vaikeudet kävivät toteen Belgian harjoituksissa – ”Kuin hidastetusta elokuvasta”
- Kimi Antonelli paalulle Belgiassa – Valtteri Bottakselle tärkeä päänahka
- Toto Wolffilta tyly viesti George Russellille
- Isack Hadjarille jättirangaistus – takarivi kutsuu
- George Russellin katastrofi Belgiassa oli Kimi Antonellin avain onneen – MM-taistelu tiivistyy