F1-kuski otti kantaa Max Verstappenin aika-ajokohuun – asettui Vettelin puolelle
Kuva: Getty Images
Haasin F1-kuskin Kevin Magnussenin mielestä Sebastian Vettel teki oikean ratkaisun ohittaessaan Max Verstappenin nopealla kierroksellaan Kiinan GP:n aika-ajojen kolmannessa sessiossa.
Lauantaiaamun aika-ajoissa nähtiin yllättävä tilanne, kun Red Bullin insinöörit möhlivät Verstappenin mahdollisuudet haastaa paalupaikasta.
Hollantilainen lähetettiin radalle liian myöhään, eikä hän ehtinyt aloittaa viimeistä nopeaa kierrostaan ajoissa.
Verstappen suuttui pahemman kerran kilpakumppaneilleen Vettelille ja Renault’n Daniel Ricciardolle ja Nico Hülkenbergille, jotka ohittivat hänet omilla nopeilla vedoillaan hetkeä ennen aika-ajon loppua.
Red Bull -tähti antoi vastuksiensa kuulla kunniansa tiimiradiossa kirosanojen siivittämänä.
[readmore from=”verstappen max”]
Itsekin ruuhkaan jumiin ja viimeistä nopeaa kierrosta vaille jäänyt Magnussen ei kuitenkaan menettänyt hermojaan.
Tanskalainen vakuutti ymmärtävänsä Vetteliä ja muita nopeampaa painelleita kuskeja.
– Kierroksen lopussa oli aika sekavaa, kun kaikki yrittävät päästä liikkelle, mutta joku oli aina edessä. Se oli liikaa joillakin ja maksoi muutamille meistä kierroksen, Magnussen avasi tilannetta Motorsportille.
Kitkerä pettymys! Red Bullin F1-insinöörien virhe sapetti – Max Verstappenilta vihaista kiroilua tiimiradiossa
– Loppupeleissä, jos he saivat kierroksensa he tekivät oikein, juuttikuski myönsi.
Tutustu uusiin Kiinan GP:n kisasivuihin sunnuntain kilpailun alla!
Lähde: Motorsport
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys