Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
Suomalaiskuljettaja Valtteri Bottaksen Kiinan GP:tä voi pitää onnistuneena siihen nähden, mitkä debyyttitalli Cadillacin realiteetit ovat.
Bottas lähti ruudusta 20, pätkien ensimmäistä kertaa tallin lyhyessä historiassa ajamalla toisen tiimin kuskin kilpailullisesti. Startti oli väkevä ja suomalainen nousi muutaman sijan heti avauskierroksella. Auton realiteetit tulivat kuitenkin jälleen nopeasti vastaan, mutta puhtaan kisan ajamalla konkarikuski ylitti maaliviivan sijalla 13. Kilpailu oli jenkkitallille omalta osaltaan onnistunut.
– Tärkeetä, että päästiin maaliin ja ihan hyvä sijoitus. Kuitenkin meidän toinen kisa ikinä formula ykkösissä. Kolmastoista sija ei ollenkaan huono, kommentoi Bottas Viaplaylle.
Ennustukset Cadillacin vaikeuksista debyyttitallina on käynyt toteen, mutta ero muihin ei ole välttämättä niin iso kuin osattiin odottaa. Tärkeitä kehitysaskeleita on otettu jo avauskilpailuun verrattuna.
– Selkeesti menty jo yhdessä viikossa eteenpäin ja sitä pitää nyt vaan jatkaa. Hyvin alkanut siihen nähden, mitkä meidän lähtökohdat oli, summasi Bottas.
Osuma tallikaverin kanssa
Kilpailu olisi voinut päättyä jo heti alussa, kun Bottaksen tallikaveri Sergio Perez täräytti meksikolaisen aivopierun. Perez työnsi nokkansa rakoon, jossa ei ollut enää tilaa ja lopputulemana oli osuma tallikaverin kanssa.
– En nähnyt Checoa siinä vasemmalla puolella, eikä mulla oikeastaan siinä ollut tilaakaan mihin mennä. Ei siinä mitään draamaa, että kumminkin päästiin maaliin ja näitä sattuu, kommentoi Bottas tyynesti.
F1-kausi jatkuu kahden viikon päästä Japanin Suzukassa. Kisaraportin sekä tulokset Kiinan GP:stä näet tästä.
LUE MYÖS: Vahvistus: F1-sarja jää pitkälle tauolle
LUE LISÄÄ
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jari-Matti Latvala: mykistävän ylivoimainen suoritus!
- Järkyttävä uutinen: Juha Miettinen on kuollut onnettomuudessa
- Rallimaailmasta jysähti iso uutinen: Ott Tänak Toyotalle
- Mercedes ja Red Bull jäivät kiinni ovelasta tempusta – F1-sarja puuttui peliin välittömästi
- Rallin MM-sarjassa muhii jättipaukku – HS: Jari-Matti Latvalan leuka loksahti
- Drift Masters 2026: Aikataulu, kuskit, Ahvenisto, mistä katsoa?
- Kanarian MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja osallistujat
- Kalle Rovanperä: paluu!
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden somessa – paljastuksia yksityiselämästään
- Toto Wolff paljastaa: Mercedeksen tähtikuljettajat olivat lähellä saada kenkää
- Rallin MM-sarjassa muhii jättipaukku – HS: Jari-Matti Latvalan leuka loksahti
- Järkyttävä uutinen: Juha Miettinen on kuollut onnettomuudessa
- Kanarian MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja osallistujat
- Rallimaailmasta jysähti iso uutinen: Ott Tänak Toyotalle
- Mercedes ja Red Bull jäivät kiinni ovelasta tempusta – F1-sarja puuttui peliin välittömästi
- Jari-Matti Latvala: mykistävän ylivoimainen suoritus!