Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
Mercedes-tallin Kimi Antonelli nappasi sunnuntaina Kiinan GP:stä uransa ensimmäisen voiton kuninkuusluokassa.
Italialaisesta tuli historian toiseksi nuorin kisavoittaja sekä ensimmäinen italialainen 20 vuoteen, joka on ruutulipulle ykkösenä kurvaillut.
Antonellia on etenkin suomalaisten medioiden puolesta tituleerattu monesti ”Italian Kimiksi” suomalaislegenda Kimi Räikkösen jättämän perinnön myötä. Tällä kertaa Räikkösen nimi nousi kuitenkin esiin aivan väärään aikaan, kun Shanghain palkintopallijuhlissa podiumille kuulutettiin kisavoittajaksi kauden 2007 maailmanmestari Antonellin sijaan.
”Italiasta, Kimi Räikkönen!” kuului kaiuttimista Antonellin noustessa korkeimmalle korokkeelle täyden ihmetyksen vallassa käsiään levitellen. Virheen huomasivat myös italialaisen seurana palkintokorokkeella olleet George Russell ja Lewis Hamilton, joista jälkimmäistä tilanne selkeästi huvitti.
Video tilanteesta alla. Jos upotus ei pyöri laitteellasi, saat sen auki klikkaamalla tästä.
Tapaus lähti leviämään välittömästi myös sosiaalisessa mediassa, jossa monet fanit riemastuivat Räikkösen paluusta F1-voittajaksi. Suomalainen voitti kyseisen kilpailun mestaruusvuotenaan 2007 Ferrarin puikoissa.
LUE LISÄÄ
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jari-Matti Latvala: mykistävän ylivoimainen suoritus!
- Järkyttävä uutinen: Juha Miettinen on kuollut onnettomuudessa
- Rallimaailmasta jysähti iso uutinen: Ott Tänak Toyotalle
- Mercedes ja Red Bull jäivät kiinni ovelasta tempusta – F1-sarja puuttui peliin välittömästi
- Rallin MM-sarjassa muhii jättipaukku – HS: Jari-Matti Latvalan leuka loksahti
- Drift Masters 2026: Aikataulu, kuskit, Ahvenisto, mistä katsoa?
- Kanarian MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja osallistujat
- Kalle Rovanperä: paluu!
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden somessa – paljastuksia yksityiselämästään
- Toto Wolff paljastaa: Mercedeksen tähtikuljettajat olivat lähellä saada kenkää