Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
Kolmannesta ruudusta Kiinan osakilpailuun lähtevä Lewis Hamilton oli haastattelupisteellä puhelias entisen tallinsa Mercedeksen moottorista.
Viime viikonloppuna britti toivoi tuomariston syynäävän hopeanuolten voimanlähteen laillisuuden tarkasti. Nyt seitsenkertainen maailmanmestari iski sisäpiirin tietoa aika-ajoissa loistaneen Mercedeksen ylivoiman salaisuudesta.
Yli 10 vuotta tallissa viettänyt ja lukuisia mestaruuksia voittanut Hamilton kertoi, että Mercedeksellä on oma moottoriasetuksensa, jonka se voi kytkeä päälle aika-ajoissa, luoden näin eroa muihin talleihin.
– Minä olin Mercedeksellä pitkän aikaa, joten tiedän kyllä miten he operoivat, Hamilton aloitti Motorsport.comin haastattelussa.
– Heillä on oma moottoriasetuksensa aika-ajossa, jonka he voivat vain kytkeä päälle. Vähän samantyylinen systeemi kuin ”juhlamoodi” aiemmin. Kun autot selviävät toiseen osioon, asetus laitetaan siihen.
Ferrari tuntuu olevan Mercedeksen lähin haastaja erityisesti kisamitassa, vaikka hopeanuolet tuntuvatkin menevän menojaan. Lähdöissä loistavasti kunnostautuneet Hamilton ja Charles Leclerc ovat kuitenkin iskuetäisyydellä, lähtiessään vierekkäistä ruuduista sijoilta kolme ja neljä.
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä