Safari-rallissa uskomatonta draamaa – kärkikolmikko joutui keskeyttämään
Kenian MM-rallin käsikirjoittaja on ollut villillä tuulella lauantaina. Dramatiikkaa riitti myös EK13:n jälkeen, kun kilpailun kärkikaksikko Oliver Solberg sekä Sébastien Ogier keskeyttivät siirtymälle.
Tekniikka ei kestänyt pahamaineista Sleeping Warrior -erikoiskoetta ja kahden Toyotan matka päättyi laturivian myötä. Japanilaisvalmistajan lauantai on ollut murheellinen, sillä myös Elfyn Evans keskeytti jo EK13:n aikana oikean takajousituksen tuhouduttua.
Myös Evans oli kärkitaistossa mukana, joten kärkikolmikon keskeytysten myötä Takamoto Katsuta nousi kilpailun johtoon, eli Toyotan tilanne ei ole vielä täysin katastrofaalinen. Japanilaiskuljettajalla on nyt elämänsä tilaisuus napata vihdoin uran ensimmäinen WRC-voitto, mutta Kenian olosuhteista on muodostunut enemmän lottoa kuin rallia. Katsutakin on jo saanut osansa muun muassa rengasrikoista, mutta siitä huolimatta hän johtaa nyt kilpailua.
Keskeytykset nostivat suomalaiskuskeja ylemmäs tuloslistalla. Hyundain keikkakuski Esapekka Lappi nousi neljänneksi ja EK12:lla oman osuutensa epäonnesta saanut Sami Pajari viidenneksi.
Hyundain osakkeet koheni luonnollisesti kolmen Toyotan keskeytykset myötä. Thierry Neuville nousi toiseksi ja Adrien Fourmaux kolmanneksi.
Lauantaina ajetaan vielä kolme erikoiskoetta. EK14 käynnistyy kello 14:05 Suomen aikaa.
LUE LISÄÄ
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Rico Salmela nousi kohisten – suomalaislupaukselle vahva tulos Silverstonessa
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Max Verstappen jakoi kovaa ylistystä F1:n nuorelle tähdelle


