Max Verstappen ryhtyi toimiin uusien F1-autojen parantamiseksi – keskustelut käynnissä FIA:n kanssa
Red Bullin F1-tähti Max Verstappen ryhtyi toimiin mahdollisten parannuksien toivossa uusien kilpureiden ajettavuuteen liittyen.
Hollantilainen on ollut kuskikatraan äänekkäin tapaus kritisoidessaan tämän kauden autoja. Toki Verstappen ei ole ajatuksiensa kanssa yksin ja Australian GP:n kommenttien perusteella vain George Russell, Kimi Antonelli sekä Lewis Hamilton tuntuivat jollain tapaa nauttivan – kenties siksi, että he pärjäsivät.
Verstappen on Autosportin mukaan keskustellut FIA:n kanssa parannuksista, joista osaa voisi kokeilla jo tällä kaudella. Suurimmaksi osaksi nelinkertaisen mestarin aikeet ovat kuitenkin pidemmällä tähtäimellä. Tosin kritiikki oli avauskisan jälkeen niin rajua, että muutoksiin saatetaan ryhtyä joka tapauksessa.
– Tälle kaudelle se on varmasti vaikeaa (muutoksien tekeminen). Tälle vuodelle meidän täytyy yrittää saada normaalit huippunopeudet. Jos siihen vaaditaan vähemmän akkutehoa, niin olkoon näin, kommentoi Verstappen torstaina Kiinassa.
Verstappenia ja suurta osaa kuskeista on hiertänyt eniten uusien autojen lieveilmiönä tullut ajotavan muuttaminen, joka johtuu sähkövoiman lisääntymisestä. Kuskit, eikä fanit ole vakuuttuneet siitä, että suorien päässä huippunopeudet tippuvat jopa 50 kilometriä tunnissa akuston tyhjentyessä, jonka lisäksi hyökkäävä ajotapa ei ole enää nopein tyyli edetä.
– Meidän pitää päästä eroon kaasun nostelusta aika-ajoissa tietyillä radoilla, sillä siinä ei ole mitään järkeä. Se vain rankaisee kuljettajaa, joka haluaa ajaa nopeiten. Jos katsot edellisiä vuosia, on keskimäärin nopeimpia olleet ne kuskit, jotka ovat pidempään kaasulla kierroksen aikana, mutta nyt se sotii sinua vastaan, jatkaa Verstappen.
Nopealla aikavälillä muutoksia ei voi tehdä oikeastaan kuin akuston käyttö -ja keräystapaan. Nelinkertainen mestari ehdottaa sähkövoiman vähentämistä ainakin kisa-asetuksissa. Tällä menetelmällä mentäisiin jälleen toiseen suuntaan 50/50 polttomoottorin ja akkutehon suhteen ja kierrosajat hidastuisivat entisestään.
– Kyllä, mutta olisiko heidän pitänyt miettiä sitä aiemmin vai mitä? Loppupeleissä tarvitset jollain tapaa normaaleja vauhteja, ettet ole aina riippuvainen nostamisesta ja voit ajaa jälleen luonnollisesti. Siitä (nostelusta) pitää päästä eroon, pohtii Red Bull -tähti.
Hollantilaiselta kysyttiin hänen ehdotuksiensa suosiota, ja että onko muut tallit antaneet tukensa hänelle. Verstappen kertoo näiden olevan lähinnä hänen omia ajatuksiaan, jotka hän on jakanut FIA:lle.
– Suurin osa tulee minulta ja ne ovat omia ajatuksiani, jotka tekisivät tästä mielestäni parempaa. Loppupeleissä ehdotukseni ovat hyviä kaikkien kannalta, koska se parantaisi kilvanajoa. Kyse ei ole siitä mitä minä haluan, vaan siitä mikä on parempi lajin kannalta, tuumaa Verstappen.

Tukevatko sääntömuutoksissa onnistuneetkin muutoksia?
Australian GP:n selkeät kärkitallit olivat Mercedes ja Ferrari. Olisivatko nämä tiimit halukkaita muuttamaan sääntöjä jo alkukaudesta homman rokatessa tuloksellisesti? Verstappen kommentoi jo Barcelonan Shakedown-testien aikaan, että näillä autoilla ei ole mitään tekemistä kunnon moottoriurheilun kanssa, eikä nauttisi tästä, vaikka hän voittaisi jokaisen kisan.
– Jotkut ihmiset ovat tyytyväisiä sääntöihin, koska he ajavat kärjessä, joten se on otettava huomioon. Joidenkin mielestä ne ovat ihan hyviä, koska ovat tällä hetkellä johdossa. Toisaalta ymmärrän sen, mutta samalla pitäisi ajatella lajin parasta.
– Jos näitte kaikki, jotka Australiassa nousivat autoistaan, niin minä en ainakaan nähnyt montaa tyytyväistä ilmettä rehellisesti sanoen, jutteli hollantilaistähti.
F1-kausi jatkuu jo tulevana viikonloppuna, kun ohjelmassa on Kiinan GP. Kisasivuiltamme löydät esimerkiksi lähetysajat ja kaiken muun oleellisen infon.
LUE LISÄÄ
- Renkaat pettivät Tuukka Taposen – tylysti ulos pisteiltä
- Jyväskylän SM-ralli 2026: Tulokset
- Fernando Alonsosta tärähti villi huhu
- Espanjan aika-ajoista muodostui trilleri – Charles Leclerc täräytti ratkaisuhetkillä ulos
- George Russell nakutti kärkiajan – Valtteri Bottaksella karmea vaaratilanne
- Valtteri Bottas onnistui Barcelonan harjoituksissa – kärjessä äärimmäisen tasaista
- Monacon kiista syvenee – McLaren ja Red Bull vastustamassa FIA:n ratkaisua
- FIA kumosi rangaistukset – Monacon GP:n palkintokoroke uusiksi
- Erno Kostamon leikkaukset onnistuivat – pääsee pian palaamaan Suomeen
- Useat F1-tallit vaihtavat kuljettajaa Barcelonassa – nämä tulokkaat saavat näyttöpaikan
- Robin Räikkönen kerää voittoja Euroopassa – nyt Kimi kommentoi poikansa tulevaisuutta
- Cadillacin johtaja teki kantansa selväksi Valtteri Bottaksesta
- Valtteri Bottas onnistui Barcelonan harjoituksissa – kärjessä äärimmäisen tasaista
- Suomalaiskuski palaa USA:n rallicrossradoille – alla F1-autoakin nopeammin kiihtyvä laite
- Rangaistus tuli – Cadillacin historian avauspiste romukoppaan
- Valtteri Bottaksen Monacon GP päättyi keskeytykseen – talli paljasti syyn
- F1-kuskeja odottaa tukalat oltavat Barcelonassa
- FIA kumosi rangaistukset – Monacon GP:n palkintokoroke uusiksi
- MM-rallin järjestäjä vihjaa yllätyksestä: Ott Tänak saatetaan nähdä lähtöviivalla
- George Russellilta katkera tilitys Monacossa – Mika Salo ei niele tallin selitystä