Surkea tulos veti Max Verstappenin lähes sanattomaksi
Red Bull -tähti Max Verstappenin sprinttikilpailu Kiinassa oli tuskien taivalta, joka veti nelinkertaisen mestarin lähes sanattomaksi.
Verstappenin sprintti vaikeutui jo lähdössä, kun hän sai kehnon lähdön kahdeksannesta ruudusta, ollen avauskierroksen jälkeen sijalla 14. Hollantilaiselta ei nähty samanlaista ohituskimaraa kuin viikko sitten Australiassa, eikä auto sopinut hanskaan ollenkaan.
– Minulla ei ole paljoa sanoja tällä hetkellä. Kaikki mahdollinen meni pieleen, summasi Verstappen Sky Sportsille.
– Lähdöt ovat yksi korjattava osa-alue. Sen jälkeen balanssi oli ihan levällään. Meillä oli todennäköisesti runsain rengaskuluma kaikista, joka oli vain epämukavaa. Sen lisäksi autossa oli muitakin juttuja mihin ei oltu valmistauduttu.
– Meidän täytyy saada pakka kasaan, kertoi Verstappen.
Verstappen jäi toista kertaa urallaan sprinttikilpailussa ilman pisteitä, kun nelinkertainen mestari tuli ruutulipulle vasta yhdeksäntenä. Sprinttiviikonlopusta johtuen auton voi kuitenkin saada vielä parempaan iskuun, sillä säätöjä saa muuttaa kello 09:00 alkaviin pääkilpailun aika-ajoihin.
Kaikki tarvittava info Kiinan GP:n kisasivuiltamme
LUE LISÄÄ
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Rico Salmela nousi kohisten – suomalaislupaukselle vahva tulos Silverstonessa
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- Sebastien Ogierin kartanlukija kertoo pysäyttävistä hetkistä: ”Nostin katseeni ja näin suuret puut edessämme”
- Valtteri Bottas nappasi paikan MM-kisoihin
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”