Romain Grosjean valmistautuu tuskaiseen kilpailuun: ”Jarrut tulevat taas olemaan ongelma”
Romain Grosjean pitää kantta odotuksien päällä Itävallan GP:tä ajatellen, koska tietää radan olevan raskas sekä autolle että hänelle itselleen.
Grosjean lähtee matkaan kuudennesta ruudusta, joka on hänen paras lähtöruutunsa sitten Melbournen avauskilpailun. Ranskalainen ylisti aika-ajon jälkeen autoaan, mutta tiedosti itse kilpailussa mahdolliset vastaantulevat ongelmat.
– Kilpailusta tulee pitkä. Se tulee olemaan taas rankka jarruillemme, sekä moottorille ja kuljettajan fysiikalle. Tämä on kuitenkin vasta toinen kerta tällä kaudella, kun renkaat tuntuvat todella toimivan ja pystyn puskemaan sen avulla auton äärirajoille, Grosjean sanoo.
Aika-ajo ei myöskään ollut Grosjeanille pelkkää ruusuilla tanssimista. Q1:ssä mies ajoi seiskamutkan soralle, ja oli lähellä osua ratareunukseen samassa tilanteessa. Kolmannessa osiossa auto jäi radan varteen.
– Taisimme vain kärsiä elektroniikan pettämisestä aika-ajossa. Toivon ettei se ole mitään vakavampaa. Olemme kuitenkin olleet nopeita Kevinin kanssa koko viikonlopun, ja ilman hänen jousitusongelmaansa hänkin olisi ollut samoilla sijoilla, Grosjean summaa tallin vauhtia.
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Red Bull joutui selittelemään huippuvauhdin katoamista – ”Aika paljon vahinkoa”
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- Max Verstappenilta pilkkaava viesti kilpailijoille sprintin aika-ajoissa – Valtteri Bottakselle katastrofialku Miamissa
- Valtteri Bottaksen uusi kisainsinööri munasi heti – suomalaiselle rangaistus luvassa?
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- Talli pimitti tärkeää tietoa Valtteri Bottakselta – ”Oli aika äkkinäinen muutos”
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- Virallinen vahvistus: Legendaarinen suunnitteluvelho Adrian Newey jättää Red Bull -tallin
- Lähteet: Max Verstappenia viedään tosissaan Mercedekselle – nyt pöytään lyötiin jättimäinen läjä rahaa
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Imolan kirottu F1-viikonloppu jäi kalvamaan turva-auton kuljettajaa vuosikausiksi – ”Olimme viimeiset, jotka katsoivat Ayrtonia silmiin”