Fernando Alonso yllättää positiivisuudellaan: ”Meillä on paljon syitä optimismiin”
McLarenin Fernando Alonso on taas tälläkin kaudella tuskaillut tiiminsä kehnoa tilannetta, Hondan moottorit eivät ole alkaneet tänäkään vuonna laulaa odotetusti.
Bakussa Alonso ajoi yhdeksänneksi ja otti McLarenille kauden avauspisteet.
– Nautin tosi paljon Bakun kilpailusta. Tulos siellä osoitti, että automme on pohjimmiltaan oikein hyvä. Samalla kisa osoitti, että koko tiimimme – insinöörit, strategistit ja mekaanikot – ovat kilpailijoita; kun tilaisuus tulee, pystymme ottamaan siitä kaiken irti, Alonso sanoo.
– Kaksi pistettä sieltä oli pieni lohdutuspalkinto tosi vaikean viikonlopun päätteeksi. Mutta otamme sen mielellämme vastaan ja uskon sen kantavan meitä jatkossa yhä parempaan.
Itävaltaa Alonso ajattelee positiivisin mielin.
– Meillä on syitä olla vieläkin optimistisempia Itävallan GP:n suhteen. Rata ei vaadi moottoritehoja likikään yhtä paljon kuin moni muu. Uskon että automme sopii oikein hyvin mutkaiselle ja melko hitaalle Spielbergin radalle.
– Lisäksi saamme autoon muutamia käyttökelpoisia päivityksiä, toivottavasti myös moottoriin Hondan puolelta. Odottelemme kauden kolmatta moottoriversiota heiltä, kokeilin sitä jo Bakun harjoituksissa, Alonso paljastaa.
– Jokainen askel on meille erityisen tärkeä. Odotan erittäin positiivista viikonloppua, jonka aikana saamme autosta irti kaiken mahdollisen.
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- Max Verstappenilta pilkkaava viesti kilpailijoille sprintin aika-ajoissa – Valtteri Bottakselle katastrofialku Miamissa
- Valtteri Bottaksen uusi kisainsinööri munasi heti – suomalaiselle rangaistus luvassa?
- Miamin F1-harjoituksessa todella pienet erot – Ferrari-tähdeltä karmea moka
- Talli pimitti tärkeää tietoa Valtteri Bottakselta – ”Oli aika äkkinäinen muutos”
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- Talli pimitti tärkeää tietoa Valtteri Bottakselta – ”Oli aika äkkinäinen muutos”
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- Virallinen vahvistus: Legendaarinen suunnitteluvelho Adrian Newey jättää Red Bull -tallin
- Lähteet: Max Verstappenia viedään tosissaan Mercedekselle – nyt pöytään lyötiin jättimäinen läjä rahaa
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- Kun enkelit hylkäsivät formula ykköset – Imolan mustasta F1-viikonlopusta 30 vuotta
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Viaplay näyttää formulat Suomessa jatkossakin uuden monivuotisen sopimuksen myötä