Haas ei vaihda sittenkään jarruvalmistajaa: ”Meidän piti odottaa tätä puolitoista vuotta ”
Haasilla on ollut viime kaudesta lähtien ihmeellisiä ongelmia jarrujensa kanssa. Tiimi on pohtinut vaihtavansa jarruvalmistajaa, mutta näillä näkymin niin ei ole tapahtumassa.
Etenkin Romain Grosjean on ollut hyvin tyytymätön Brembon jarruihin, Bahrainin testeissä hän kokeili Carbon Industriesin jarruja.
Toistaiseksi vaihdosta ei ole haluttu tehdä, sillä Brembo on pitkäaikainen kumppani Ferrarin kanssa. Haas taas tekee Ferrarin kanssa paljon yhteistyötä. Grosjean ei huomannut testeissä isoja eroja jarrujen välillä.
– Ne tuntuivat hyvin samanlaisilta, tosin telemetriasta näimme, että muutamilla osa-alueilla ne toimivat paremmin. Ne toimivat jarrutuksen lopussa aika hyvin juuri sillä tavalla, mitä minä haluan, Grosjean kertoi Auto Motor und Sportille.
– Kiinaan Brembo toi meille päivitetyt jarrut, jotka tuntuivat toimivan paremmin – ja ne ovat sen jälkeenkin toimineet hyvin. Mutta meidän piti odottaa puolitoista vuotta, että saimme ne.
Jarrumerkin vaihtaminen ei ole yksinkertainen prosessi, sillä silloin pitäisi vaihtaa muitakin komponentteja jarrujen ympärillä.
– Meidän pitää saada vielä varmuus, että nämä Brembon uudet jarrut nyt toimivat, emme voi käyttää perjantain harjoituksia jarrujen testaamiseen.
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Red Bull joutui selittelemään huippuvauhdin katoamista – ”Aika paljon vahinkoa”
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- Max Verstappenilta pilkkaava viesti kilpailijoille sprintin aika-ajoissa – Valtteri Bottakselle katastrofialku Miamissa
- Valtteri Bottaksen uusi kisainsinööri munasi heti – suomalaiselle rangaistus luvassa?
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- Talli pimitti tärkeää tietoa Valtteri Bottakselta – ”Oli aika äkkinäinen muutos”
- Virallinen vahvistus: Legendaarinen suunnitteluvelho Adrian Newey jättää Red Bull -tallin
- Lähteet: Max Verstappenia viedään tosissaan Mercedekselle – nyt pöytään lyötiin jättimäinen läjä rahaa