Uudet haastajat motivoivat Lewis Hamiltonia: ”Se on perhana ainakin tuplaantunut”
Lewis Hamilton kertoo, että vastustajien lisääntyminen on vain kasvattanut hänen voittamisen nälkäänsä – jopa tuplannut sen.
Viime kaudet mestaruudesta ovat taistelleet ainoastaan Hamilton ja hänen tallikaverinsa Nico Rosberg. Nyt kuvaan on ilmestynyt uusia kasvoja; tallikaveri Valtteri Bottas sekä Ferrarin Sebastian Vettel ja Kimi Räikkönen. Myös Red Bull saattaa vielä tunkea mestaruuskamppailuun.
Hamilton menetti mestaruuden viime kaudella Rosbergille.
– Meillä oli fantastisia mestaruustaisteluja, viime vuosi oli kaikkein tiukin. Ja nyt haluan voittaa mestaruuden enemmän kuin koskaan, Hamilton sanoo Crash.netillä.
– Eikä nyt puhuta samanlaisesta voittamisen nälästä kuin viime kaudella, vaan se on perhana ainakin tuplaantunut, Hamilton uhitteli.
Hamilton kertoo myös, että aikoo viettää tällä kaudella aikaansa enemmän kotonaan Yhdysvalloissa kilpailujen välissä, aiemmin hän on ollut kotona vähemmän ja matkustanut kisapaikalta toiselle. Hän uskoo tästä olevan pelkkää hyötyä.
– Yleensä olen mennyt Australiasta suoraan Aasiaan totuttelemaan kuumiin oloihin. Nyt menen kotiin rauhoittumaan ja lepäämään, että olen varmasti Kiinassa täydessä iskussa. Uskon että pystyn voittamaan tällä kaudella. Haluan sitä todella paljon, paitsi itseni, myös fanien ja tiimin vuoksi.
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Red Bull joutui selittelemään huippuvauhdin katoamista – ”Aika paljon vahinkoa”
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- Max Verstappenilta pilkkaava viesti kilpailijoille sprintin aika-ajoissa – Valtteri Bottakselle katastrofialku Miamissa
- Valtteri Bottaksen uusi kisainsinööri munasi heti – suomalaiselle rangaistus luvassa?
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- Talli pimitti tärkeää tietoa Valtteri Bottakselta – ”Oli aika äkkinäinen muutos”
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- Virallinen vahvistus: Legendaarinen suunnitteluvelho Adrian Newey jättää Red Bull -tallin
- Lähteet: Max Verstappenia viedään tosissaan Mercedekselle – nyt pöytään lyötiin jättimäinen läjä rahaa
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Imolan kirottu F1-viikonloppu jäi kalvamaan turva-auton kuljettajaa vuosikausiksi – ”Olimme viimeiset, jotka katsoivat Ayrtonia silmiin”