F1-kuljettaja into piukassa: ”Tämä on ihan superjännittävää!”
Renaultin Jolyon Palmer odottaa innolla uuden kauden alkua. Hän uskoo olevansa nyt paljon valmiimpi kuljettaja kuin 2016, mikä oli britin debyyttivuosi.
– Opin todella paljon viime kaudesta. Vuosi sitten tähän aikaan en ollut ajanut yhtään GP:tä. En tiennyt yhtään, mitä odottaa, kaikki oli täysin uutta, Palmer sanoo F1i.comilla.
– Nyt minulla on 20 GP-kilpailua vyölläni, mikä tarkoittaa jo merkittävää kokemusta. Tunnen tiimin nyt hyvin, joten pääsen aloittamaan kauden todella paljon paremmasta tilanteesta.
– Nyt tiedän, mitä edessä on ja tiedän myös pystyväni tekemään kovaa tulosta. Olen joka suhteessa parempi kuljettaja nyt, Palmer uskoo.
Palmer odottaa erityisesti uusia nopeampia autoja.
– Tämä on ihan superjännittävää. Kukaan ei oikein tiedä, mitä on edessä uusien autojen ja sääntöjen kanssa, joten varmasti jokaisella kuljettajalla on samoja fiiliksiä. Mutta meille tämän tekee vielä jännittävämmäksi se, että meillä on nyt auto, jonka olemme rakentaneet alusta asti itse.
– Uusi auto on tosi erilainen kuin viime vuoden auto. En malta odottaa ajamista sillä, ja odotan kovasti myös, miten fanit tulevat uusiin autoihin reagoimaan, Palmer sanoo.
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- Max Verstappenilta pilkkaava viesti kilpailijoille sprintin aika-ajoissa – Valtteri Bottakselle katastrofialku Miamissa
- Valtteri Bottaksen uusi kisainsinööri munasi heti – suomalaiselle rangaistus luvassa?
- Miamin F1-harjoituksessa todella pienet erot – Ferrari-tähdeltä karmea moka
- Talli pimitti tärkeää tietoa Valtteri Bottakselta – ”Oli aika äkkinäinen muutos”
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- Talli pimitti tärkeää tietoa Valtteri Bottakselta – ”Oli aika äkkinäinen muutos”
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- Virallinen vahvistus: Legendaarinen suunnitteluvelho Adrian Newey jättää Red Bull -tallin
- Lähteet: Max Verstappenia viedään tosissaan Mercedekselle – nyt pöytään lyötiin jättimäinen läjä rahaa
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Viaplay näyttää formulat Suomessa jatkossakin uuden monivuotisen sopimuksen myötä
- Imolan kirottu F1-viikonloppu jäi kalvamaan turva-auton kuljettajaa vuosikausiksi – ”Olimme viimeiset, jotka katsoivat Ayrtonia silmiin”