Nico Hülkenberg surkeasta alkukaudesta: ”Ei ole paljon onni suudellut”
Force Indian Nico Hülkenberg ei ole tyytyväinen omaan alkukauteensa. Saksalainen oli kauden avauksessa seitsemäs, mutta ei ole saanut pistettäkään sen jälkeen. Espanjassa viikko sitten hän keskeytti.
– On kaksi syytä, miksi homma ei ole meillä tällä kaudella toiminut. Auton kehittäminen talvella ei mielestäni onnistunut nappiin ja toiseksi, ei ole paljon onni suudellut minua alkukaudesta, varsinkaan Kiinassa, Bahrainissa ja Venäjällä, Hülkenberg sanoo Read Motorsports -sivustolle.
Tallikaveri Sergio Perez on sentään ollut pisteillä kahdessa viime kilpailussa. Hlkenberg uskoo, että auton uudet päivitykset tulevat osaltaan parantamaan tilannetta.
– Meillä on isot toiveet ja odotukset uudistuksista. Ottaa silti aikansa, ennen kuin pystymme täysin ymmärtämään ja hyödyntämään kaikki uudet asiat. Parin seuraavan kilpailun aikana opimme varmasti paljon.
– Tuulitunnelissa olemme jo löytäneet lisää vauhtia autoon, jonka otamme käyttöön myöhemmin tämän kauden aikana.
– Me kaikki keskitymme nyt vain auton parantamiseen, emme saa tuijotella pistetaulukoita. MM-sarjaa on vielä melkoinen maraton jäljellä, 16 kilpailua
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- Max Verstappenilta pilkkaava viesti kilpailijoille sprintin aika-ajoissa – Valtteri Bottakselle katastrofialku Miamissa
- Valtteri Bottaksen uusi kisainsinööri munasi heti – suomalaiselle rangaistus luvassa?
- Miamin F1-harjoituksessa todella pienet erot – Ferrari-tähdeltä karmea moka
- Talli pimitti tärkeää tietoa Valtteri Bottakselta – ”Oli aika äkkinäinen muutos”
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- Talli pimitti tärkeää tietoa Valtteri Bottakselta – ”Oli aika äkkinäinen muutos”
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- Virallinen vahvistus: Legendaarinen suunnitteluvelho Adrian Newey jättää Red Bull -tallin
- Lähteet: Max Verstappenia viedään tosissaan Mercedekselle – nyt pöytään lyötiin jättimäinen läjä rahaa
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- Kun enkelit hylkäsivät formula ykköset – Imolan mustasta F1-viikonlopusta 30 vuotta
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Viaplay näyttää formulat Suomessa jatkossakin uuden monivuotisen sopimuksen myötä