Sebastian Vettel: Ei etua Kimi Räikköseen
Sebastian Vettel ei odota kummankaan kuljettajan saavan Ferrarilla johtokuljettajan asemaa, ellei siihen ole painavia syitä. Saksalainen on ollut kuluvalla kaudella selvästi Kimi Räikköstä vahvempi sekä aika-ajoissa että kisoissa.
– Jos valmistetaan uusi osa, niitä tehdään kaksi kerrallaan, niin sen täytyy olla, Vettel sanoi Crash.netille.
– Jos ajetaan maailmanmestaruudesta ja jossain vaiheessa kauden lopulla on selvää, että vain toinen kuljettaja on kamppailussa mukana, sitten on selvää, mitä on syytä tehdä.
Vettelin keskeytettyä Belgian GP:n, jonka Lewis Hamilton voitti, ero sarjassa kolmantena ja ensimmäisenä olevien kuljettajien välillä on kuitenkin ratkaisevan tuntuiset 67 pistettä.
– Siinä tilanteessa, missä me olemme nyt, parasta on vain mennä ajamaan kilpaa, yrittää voittaa ja keskittyä itseemme, eikä välittää liiemmin muista, Vettel arvioi.
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- Max Verstappenilta pilkkaava viesti kilpailijoille sprintin aika-ajoissa – Valtteri Bottakselle katastrofialku Miamissa
- Valtteri Bottaksen uusi kisainsinööri munasi heti – suomalaiselle rangaistus luvassa?
- Miamin F1-harjoituksessa todella pienet erot – Ferrari-tähdeltä karmea moka
- Talli pimitti tärkeää tietoa Valtteri Bottakselta – ”Oli aika äkkinäinen muutos”
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- Talli pimitti tärkeää tietoa Valtteri Bottakselta – ”Oli aika äkkinäinen muutos”
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- Virallinen vahvistus: Legendaarinen suunnitteluvelho Adrian Newey jättää Red Bull -tallin
- Lähteet: Max Verstappenia viedään tosissaan Mercedekselle – nyt pöytään lyötiin jättimäinen läjä rahaa
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- Kun enkelit hylkäsivät formula ykköset – Imolan mustasta F1-viikonlopusta 30 vuotta
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Viaplay näyttää formulat Suomessa jatkossakin uuden monivuotisen sopimuksen myötä