Vetteliltä paljastus – neuvotteli Ferrarin kanssa yli kuusi vuotta
Sebastian Vettel paljastaa Gazzetta dello Sport-lehdelle Ferrarin tallin kosiskelleen häntä jo vuosia ennen nykyisen liiton varmistumista.
Ferrarin silloinen tallipäällikkö Stefano Domenicalli aloitti yhteydenpidon Vettelin kanssa jo tämän toisella F1-kaudella 2008.
– Ajaessani Toro Rossolla (2008) aloin pitämään yhteyttä Domenicallin ja moottoriani (Ferrari) huoltavien insinöörien kanssa, Vettel kertoo lehdelle.
Vettelin mukaan Domenicalli maalaili jo tuolloin mahdollisesta yhteistyöstä, mutta Vettel oli sidottu tuolloin Red Bullille.
Uudemman kerran italialaistalli otti yhteyttä saksalaiseen vuonna 2010. Sopimusneuvottelut eivät ottaneet kuitenkaan vielä tuolloinkaan tuulta alleen.
Tiiviimmin Ferrari alkoi lähestyä Vetteliä kauden 2012 aikana. Tuolloin Vettel teki jopa salaisen vierailun Maranellon tehtaalle merkin silloisen pääjohtajan Luca di Montezemolon pyynnöstä.
Vettel kertoi lehdelle neuvotteluja talliin siirtymisestä käydyn koko viime vuoden, vaikka molemmat edellämainitus Ferrari-johtajat joutuivatkin väistymään viroistaan. Vettel konsultoi myös Sabine Kehnmä, joka toimii Michael Schumacherin managerina.
– Valitettavasti en voinut keskustella myös Michaelin kanssa asiasta viime vuonna, Vettel toteaa.
Vettel kertoo lehdelle olevansa ylpeä liittyessään Ferrarin tiimiin.
– Sopimus oli minulle unelmieni täyttymys ja nyt olen onnellinen eläessäni unelmaani.
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Red Bull joutui selittelemään huippuvauhdin katoamista – ”Aika paljon vahinkoa”
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- Max Verstappenilta pilkkaava viesti kilpailijoille sprintin aika-ajoissa – Valtteri Bottakselle katastrofialku Miamissa
- Valtteri Bottaksen uusi kisainsinööri munasi heti – suomalaiselle rangaistus luvassa?
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- Talli pimitti tärkeää tietoa Valtteri Bottakselta – ”Oli aika äkkinäinen muutos”
- Virallinen vahvistus: Legendaarinen suunnitteluvelho Adrian Newey jättää Red Bull -tallin
- Lähteet: Max Verstappenia viedään tosissaan Mercedekselle – nyt pöytään lyötiin jättimäinen läjä rahaa